Koirahierontaa

Koko viikon odotin viikonloppua, että saisin vihdoin nukkua pitkään. Mutta ehei, miehän istuin puoli yhdeksältä kaverin ja kahden piskin kanssa autossa matkalla kohti Kouvolaa ja koirahierontakurssia. Vähän väsytti, mutta mitäpä sitä ei tuon karvapallon vuoksi tekisi :D

Eksymisvaraa oltiin jätetty matkaan puolisen tuntia, sillä meille (kaveri ja minä) on ihan tyypillistä kännykän navigaattorista huolimatta tuplata normaalisti matkaan kuluva aika muutaman uukkarin ja näköalareitin avulla. Tällä kertaa päästiin kuitenkin suht sujuvasti perille vain yhdellä ylimääräisellä koukkauksella.

Esimerkkinä kurssinpitäjä käytti omaa amerikan bulldoggiaan ja pakko kyllä sanoa, että rupesin siinä itsekin haaveilemaan lyhytkarvaisesta koirasta. Siitä bulldogista, kun lihakset erottuivat helposti toiselle puolelle huonetta, mutta tuosta omasta pörhöstä ei löytynyt muuta kuin karvaa ja vielä vähän lisää karvaa. Kajo ei tietenkään aikonut auttaa yhtään vaan ensimmäiset pari tuntia se kitisi, haukkui ja pyöri kuin väkkärä. Mokomalle ikiliikkujalle oleminen hiljaa ja paikallaan osoittautui ylivoimaiseksi.

Kun tuli aika hieroa omat koirat, sovittiin, että kaveri aloittaa Pontuksen kanssa ensin. Pontus tuntui silminnähden nauttivan hieronnasta ja Kajokin rauhoittui siinä odotellessa, kun venyttelin sen korvia (kyllä, Kajo RAKASTAA korvien venyttelyä...). 

No siinä vaiheessa, kun meidän vuoro tuli Kajo oli ilmeisesti saanut makoilusta tarpeekseen ja alkoi taas sähläämään omissa touhuissaan. Hommaahan ei  helpottanut se, että itse olen pyörinyt kymmenisen vuotta hevosten parissa ja omistanut Kajon vain puolisen vuotta, joten siirtymä 500 kiloa painavan saaliseläimen käsittelystä n. 7- kiloisen koiran käsittelyyn oli hieman haastavaa. Luulisi sitä tässä puolen vuoden aikana oppineen käsittelemään tuota koiraa, mutta kun ei niin ei. En hahmottanut Kajon lihaksistoa lainkaan, saati sitten ymmärtänyt hierontaotteita tai oikeaa voiman määrää. Kajo karvapehkonsa kanssa hankaloitti hommaa vielä pyörimällä mahdollisimman paljon.

Vasta, kun käänsimme ohjaajan kanssa koiran toiselle kyljelleen aloin saada hierontaan jotain otetta, jolloin Kajokin hieman rauhoittui ja alkoi rentoutua. Käytettävän voiman määrä tuntui vain niin kovin vähäiseltä, ihan kuin olisin vain silitellyt Kajoa enkä hieronut sitä. Kajo tuntui kuitenkin nauttivan ja perslihaksista löytyikin pari jumia, joihin natiainen selvästi reagoi. Olin aika yllättynyt kuinka jumissa Kajon takapää tuntui olevan ja kuinka jäykkä sen toinen takajalka oli. Kajon liikkeet ovat kuitenkin olleet aina hyvät eikä se ole mitään kipuja osoittanut.

Karvapallo nauttii :)

Lopulta saatiin koko koira hierottua ja venyteltyä, vaikka vähän ylimääräistä aikaa siihen menikin. Kajokin vaikutti kuitenkin ihan tyytyväiseltä. Nyt sitten harjoitellaan hierontaa kotona ihan tosissaan ja yritetään varovasti avata niitä takapään jumeja. Jos sitä muutaman kuukauden päästä vaikka yrittäisi uudelle kurssille kertaamaan ja vähän syventämään tietoja :)

Kajo ja Pontus

Iso kiitos vielä kurssinjärjestäjä Satulle :) Suosittelen lämpimästi muillekin koirahieronnasta kiinnostuneille.

Irtokoirat

Pitkään aikaan en ole jaksanut kirjoittaa, joten nyt onkin sitten hyvä jatkaa paasaamalla irtokoirista. Yksi tämän tuholaislajin edustajista meinasi nimittäin tehdä Kajosta tänään entisen koiran ja on pieni ihme, että tuo natiainen on vielä yhtenä kappaleena.

Oltiin tänään ihan normaalisti lenkillä ja oltiin jo tulossa kotiin päin yleistä kävelytietä pitkin. Kuulin jo kauempaa, että erään talon pihassa nainen vihelteli koiralle, joten nappasin Kajon varmuuden vuoksi ajoissa lyhyelle hihnalle. Talon kohdalla näin kyllä naisen huutelemassa koiraansa, mutta koiraa ei näkynyt, joten ajattelin sen huitelevan talon takana olevassa metsikössä. Oltiin Kajon kanssa melkein päästy jo talon ohi, kun näin ison urosrotikan syöksyvän pihasta meitä kohti. Nappasin Kajon selkäni taakse ja pyrin pysymään koirien välissä ja yritin ajaa rotikan pois.

Kerran aikaisemmin olen joutunut vastaavaan tilanteeseen ja pysymällä koirien välissä ja perkeleitä huutelemalla sain silloin kimppuun käyneen spanielin pysymään poissa iholta. Isompi rotikka oli tietenkin vain pientä spanielia paljon nopeampi ja onnistui kiertämään minut ja syöksymään suoraan Kajon kimppuun. Tässä kohtaa astui itsesuojeluvaisto syrjään ja refleksit kehiin ja onnistuin nappaamaan rotikan pannasta viime hetkellä. On se hieno tunne pitää toisessa kädessä ärisevää rotikkaa ja toisessa vikisevää Kajoa ja hoksata, että eihän sitä rotikkaa mikään estä minun kimppuuni käymästä...

Omistajakin siinä sitten hiippaili paikalle ja kuittasi koko jutun "**ttu, kun se koira ei vaan tottele"-toteamuksella, nappasi koiransa ja marssi pois. Eniten ottaa vielä päähän, etten itse adrenaliinihuuruissani osannut sanoa mitään vaan jäin tuijottamaan naisen ja rotikan perään monttu auki.

Tässäkin tapauksessa oli kyllä rutkasti onnea mukana ja sekä minä, Kajo että hyökännyt rotikkakin säilyttiin kaikki vahingoitta. Herää vain kysymys, että miksi ihmeessä täytyy pitää epäluotettavaa koiraa irti melko vilkkaan tien varressa ja vaarantaa näin sekä koira että ulkopuoliset. Lisäyksenä vielä, että samassa talossa on aiemmin asunut sakemanni, jolla oli myös vaikeuksia pysyä pihan rajojen sispuolella.

Kuinka tyhmiä ihmiset voivat tosiaan olla? Monesti olen nähnyt koiria pidettävän irti läheisen kaupan parkkipaikalla, vilkkaasti liikennöidyn maantien varressa, monet antavat koiriensa juosta vapaasti ympäri kyliä oman mielensä mukaan ja sitten on vielä näitä tapauksia, jotka eivät todellakaan hallitse koiriaan.

Yleisillä teillä ja muilla julkisilla paikoilla pidetään ne marsut, kissat ja koirat kiinni. Piste. Eläimet ovat eläimiä ja siksi arvaamattomia eikä se paraskaan tokovalio aina tottele. Minä en ainakaan halua koskaan joutua repimään vapaana juossutta koiraa Kajon niskasta irti ja vaikka vika onkin yleensä sen tässä tapauksessa puuttuvan hihnan päässä, saa kyllä seuraava ilman omistajaa vastaan tuleva koira kengästä kuonoon.

Vielä yhtenä kappaleena :)