Pienen koiran monta persoonaa

Kun blogia on viimeeksi kirjoitettu noin kolme vuotta sitten, kun koira on ollut vielä pentu, on ehkä ihan hyvä ottaa pieni tilannekatsaus, että minkälainen elikko Kajo nykyisin on. Kajohan tosiaan kasvoi maalla ja myönnän, että siellä pellolla kulkiessa jäi sosiaalistaminen vähän heikoille kantimille. Pentuna Kajo oli arka ja hyvin herkkä, mutta kuitenkin fiksu, utelias ja hyvin itsepäinen. Kajo on minulle ensimmäinen oma koira, joten se on saanut kärsiä kaikki virheet ja harhapolut, kun olen opetellut pienen koiran kasvatusta ja koulutusta.

Mutta tikulla silmään, joka menneitä muistelee eli palataanpa nyt nykyaikaan. Yhä edelleen Kajo on varsin herkkä sielu, joka ottaa hyvin helposti nokkiinsa. Myöskään itsepäisyys ei ole hävinnyt mihinkään, mikä ei sitten tietysti aina oikein käy yksiin tuon herkkyyden kanssa. Kajo on helposti motivoitavissa, se innostuu lähes kaikesta yhdessä tekemisestä ja työskentelee aina täysillä. Tämä tekee Kajosta aivan upean harrastuskaverin. Treenipaikalle kun saavutaan minulla on käsissäni koira, joka on täyttä tulta ja tappuraa ja valmiina mihin vain. Treeneissäkin Kajon herkkyys näkyy, mutta hieman eri tavalla kuin muualla. Kajo lukee minun eleitäni ja mielialaani kuin avointa kirjaa ja parhaimmillaan toimii siis kuin ajatus. Huono puoli tosin, että myös oma jännitykseni tai hermostumiseni heijastuu välittömästi koiraan. Ensimmäiset rally-toko -kisat menivät vähän miten sattuu juuri tästä syystä. Minua jännitti todella paljon, joten Kajo pisti hanskat tiskiin ja pelin poikki ja päätti, että ei tuon akan kanssa kyllä nyt mitään tehdä... Oli muuten hyvät kisat -.-

Kajo on myös pieni kävelevä virtapiikki, josta ei tehot ihan heti lopu. En ole tähän päivään mennessäkään keksinyt, millä tuon koiran saisi väsymään. Kun treenataan niin sitten treenataan täysillä. Kajo ikävä kyllä tahtoo helposti ottaa treenit turhankin tosissaan ja menee helposti ylikierroksille, mikä näkyy epämääräisenä sähläämisenä ja touhottamisena. Olen aina koulutuksessa kannustanut Kajoa keksimään itse ratkaisuja, mikä sinänsä tuolle varsin luovalle nappulalle sopii. Rally-toko radalla olisi kuitenkin ihan kiva, jos liikkeisiin ei aina lisäiltäisi omia ideoita...

Kotona makaakin sitten taas aivan eri koira kuin se treeneissä touhottava karvasalama. Kajo nimittäin on hyvin letkeä sohvanvaltaaja, joka ei herää kuin juustopaketin rapinaan. Ei ole enää tietoakaan treenien energisyydestä vaan sisällä röhnötään jalat kattoa kohti keskeytyksettä ellei rappukäytävässä kolise tai ruokaa ole tarjolla. Kajon voi halutessaan kääntää vaikka solmuun eikä se korvaansa lotkauta. Kuitenkin kotona Kajon herkkyys saa aivan uuden mittapuun eikä se kestä pienintäkään virheliikettä erityisesti minulta. Ei tarvitse kuin puhelimessa hieman korottaa ääntään tai huikata miehelle jotakin viereiseen huoneeseen ja Kajo paineistuu heti. Tähän ei aina ole ihan helppo puuttua, koska en aina itsekään ehdi hoksaamaan, että mikä milläkin kertaa oli syynä stressaantumiseen. Yleisesti ottaen Kajo on onneksi kotona hyvin letkeä kaveri, joka ei turhia hötkyile, vaikka aktivointi parilta päivältä jäisikin.

Kajo ei ole juuri nyt tavattavissa...

Tiivistetysti Kajo on mamman unilelu, tättähäärä sählä, toivoton luupää, herkkäsieluinen reppana ja auttamaton urpo, joka yleensä toimii ennen kuin ajattelee. Eli hillittömän rakas otus kaikkine omituisuuksineen <3

Loppukevennyksenä penkkipunnerrusta kymmenellä kilolla:

Agilityn ensimmäisiä treenejä

Agility on siis meille nyt aivan uusi tuttavuss lajina. Treenien aloitus on ollut jo vuosia haaveena, mutta seurojen kursseille, kun ei ihan noin vaan kävellä niin on aloitus jäänyt ja jäänyt. Kajo on myös herkkä erityisesti muiden koirien häiriölle, mikä on yksi syy miksei olla uskallettu kursseille edes yrittää. Aloitetaankin treenit nyt rauhassa yksityisopetuksessa meidän rally-toko ohjaajan kanssa ja saan nyt rauhassa rakennella Kajolle parempaa häiriön sietokykyä.

Kerran muutama vuosi sitten käytiin Kajon kanssa kokeilemassa agilitya yliopiston liikuntailtapäivänä ja tästä kokemuksesta on kaikeka muuta kuin lämpimiä muistoja... Muuten ei agilityä olla koskaan ennen treenattu, joten ensimmäisellä kerralla pitikin siis ruveta katsomaan mitähän se koira mahdollisesti osaa. Ja sehän muuten osaa! :D Otus yllätti hyvin positiivisesti. Pienet esteet ylittyivät helposti ja kovalla innolla ja mokoma ohjautui hyvin kiltisti sinnepäin minne pyydettiinkin. Käskyt ovat tietenkin kaikki Kajolle uusia, mutta eipä tuo tuntunut menoa haittaavan.




Videolla on pätkä Kajon ensimmäisistä treeneistä. Harjoiteltiin siis ihan peruskäännöksiä, valssia ja niistoa(?, jota ei tosin ole videolla). Kajo on ihan supertarkka lukemaan miun liikkeitä eli, jos mie kattelen mihin sattuu, rintamasuunta on väärä tai sotkeudun ylimittaisiin raajoihini niin sehän muuten näkyy koirassa. Sinänsä kuitenkin hyvä ominaisuus, sillä helpottaa koiran ohjaamista tulevaisuudessa huomattavasti sitten, kun vaan tietysti hallitsisi sen oman kroppansa ensin... Kajo myös mielestäni irtoaa yllättävän hyvin tuollaiseksi kantapäivällä roikkuvaksi mammanpojaksi. Ei ehkä kenenkään muun silmään näytä kovin kummoiselta, mutta itse olin lähes järkyttynyt :D Ehkä suurempi ongelma onkin, että mie en irtoa tuosta koirasta vaan miulla on pakottava tarve saatella se esteille melkein kädes... tassusta pitäen, vaikka se ei sitä tarvisi.

Sitten niihin ohjaajan ongelmakohtiin: Eli ihmiseksi, joka on koko ikänsä harrastanut erilaisia urheilu- ja tasapainolajeja, olen poikkeuksellisen lahjakas sotkeutumaan omiin raajoihini. Lisäksi olen myös melko pitkä ja miulla on suhteessa varsin pitkät raajat ja HYVIN pitkä askel. Erityisesti nyt viikonloppuna, kun itsenäisesti kävin treenaamassa, videoilta näkyy miten miulla kaikki neljä raajaa liihottaa onnellisesti erisuuntiin... Koira on pieni ja ketterä, mutta miun kilometriaskelilla ei käännytäkään ihan yhtä tehokkaasti. Treenin paikka siis tässä.

Viikonloppuna käytiin Kajon kanssa treenaamassa itsenäisesti vähän pienemmällä hallilla ja siinä erityisesti miun ohjaukseen liittyvät ongelmat näkyivät hyvin. Mitä pienempi tila, sitä enemmin omien liikkeideni ylenmääräisyys korostuu. Myös omasta rintamasuunnastani saan olla paljon, paljon, paljon tarkempi. Asiaa ei tietysti helpota se, että, jos jätän Kajon pieneksikin hetkeksi radalla yksin keskittyessäni omiin liikkeisiini, se singahtaa välittömästi jalkoihini.

En osaa muokata videoita, joten pahoittelen välihäröilyä

Pienessä hallissa huomasin muuten vielä oman kovaäänisyyteni. Puhun luonnostanikin kyllä melko äänekkäästi, joten sinänsä tämän ei pitäisi olla yllätys, mutta mutta... En nyt osaa sanoa onko tuo kovaäänisyys erityisesti ongelma, mutta ei se kailotus varsinkaan pienessä hallissa kovin hyvältä kuullosta. Väittäisin, että kyllä tuo eläin vähemmälläkin kuulee :D

Palkkausta pitää myös nyt alkaa pohtia. Kajoa on tähän asti palkattu vain nameilla, sillä se on aina ollut todella huono leikkimään ja mielenkiinto leluihin ei yleensä säily montaa sekuntia pidempää. Nyt kuitenkin itsenäisissä treeneissä kokeilin, josko tuo treeneissä leikkisi, kun kierrokset ovat muutenkin katossa, niin kappas kepposta... Sehän LEIKKII!!?? Meidän pikkukarvamakkara, jolle lelut on aikaisemmin saanut suurinpiirtein tunkea suuhun, roikkui pallonarussa pörisemässä kuin isompikin peto. Heitetyn lelun pointtia tuo ei tosin vieläkään oikein tajunnut, mutta kädessä olevaa lelua repi mielellään. Nyt pitää vaan alkaa kehittelemään tuota lelupalkkaa vähän pidemmälle. Ikinä en ole koiraa tosiaan lelulla palkannut, joten vaatii minultakin opettelua.

Tiivistetysti yleisiä huomioita ja kehityskohteita:
- Kajo kiihtyy treeneissä nollasta sataan järjettömän nopeasti ja treenaa aina 100 lasissa (väsyttää itsensä myös nopeasti ja stressaantuu helposti)
- Lelupalkkaukseen pitää tutstua lisää
- Irtoamiset ja takaa kierrot treeniin
- Omat raajat kuriin (Ohjauskuvioiden kuivaharjoittelu)
- Valssin linja (ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun oli myöhässä ja meinasin juosta koiran päälle)
- Keskity koiraan, älä jätä yksin
- Rintamasuunta, rintamasuunta, rintamasuunta
- Käännösten treenaaminen koiralle ja miulle (Menevät koiralla monesti pitkäksi)
- Lihaskunnon kasvatusta kummallekin (Ollaan päästy pahasti rapakuntoon nyt syksyn aikana)

Blogin elvyttämistä

Eli näin muutaman vuoden tauton jälkeen on ehkä hyvä hetki yrittää taas palata blogin kirjoittamisen pariin. Paljon on ehtinyt, yllätys yllätys, tässä vuosien varrella sattua ja tapahtua ja elämäntilanne muuttua.  Ehkä keskeisimpinä muutoksina on siis muutto kaupunkiin  ja juu, ollaan piskin kanssa kumpikin kyllä niin auttamattomasti maalaisjuntteja, että ei se siirtymä mikään ihan mutkaton ole ollut. Meillä on siis tällä hetkellä pieni remmin päässä räyhäävä karvamakkara, jolta tuppaa hihnakäytös yhä edelleen satunnaisesti unohtumaan. Ei pitäisi yllättyä, että pentuaikojen pelloilla kirmailu vapaana kuin paraskin luonnonlapsi, ilman huolta ja murhetta muusta maailmasta, tulisi jossain vaiheessa puremaan perseestä... No eipähän käy aika pitkäksi, kun lähes jokainen vastaantuleva pyörällinen, pyörätön, kaksi- tai nelijalkainen tahtoo aiheuttaa Kajossa lievän vuhräyhmur-reaktion.

Mutalätäköt on pop!

Ikäähän tuolla karvakasalla tulee ensi vuoden alussa jo 4 vuotta! Niin se aika menee nopeasti ja miun murrosikäisestä hormonihirviöstä on kasvanut ihan rakastettava otus. Mainittakoon tässä kohtaa siis, että vaikka koiraa hankkiessani osasin kyllä varautua murrosiän tuomiin ongelmiin, niin Kajo ylitti kyllä kaikki odotukseni. Sillä pahalla tavalla... Välillä 6 kk ja n. 1,5 v. tuohon eläimeen ei saanut mitään yhteyttä ja kaikki siihen mennessä opittu lensi lähimmästä ikkunasta pellolle. Yleisen raivostuttavuuden lisäksi erinäisten esineiden ja paikkojen tuhoaminen tuli tutuksi. Matoista syötiin reunat (uudet matot juuri hankittu, kiitos vaan...), vuokra-asunnon seinään natustettiin reikä (onneksi löytyy kaveri pintakäsittelypuolelta), kenkiä meni siihen tahtiin, että suutarikin jo tunnisti miut, 2,5 koiran petiä ja miun henkilökohtainen suosikki: Kajo reippaana poikana taiteili itsensä ruokapöydälle syömään edellisenä iltana valmistunutta 1000 palan palapeliä. Koiran omistajan huippuhetkiä <3 Murkkuiästä kuitenkin on vihdoin (luojan kiitos) päästy yli ja hieno koira tuosta ongelmanuoresta on kasvanut.

Mitäpä muuta... Näyttelyitä on käyty tuon koiran kanssa huimat neljät ja tuloksia saatu kaikki T:stä ERI:in. Sentin liian iso koira, jolla on pakottava tarve juosta kehässä häntä töröllä kuin paraskin tuuliviiri, ei pääasiassa kovin hyvin menesty. Mutta hei, saadaan joka kerta kehuja hyvistä korvista... ...Joita on muuten pentuna liimailtu, että juu. Ehkä myö vielä joskus näyttelyihinkin vielä raahaudutaan, kun jaksetaan.

Sänkipellon muotovalio

Nyt tänä syksynä on kuitenkin päästy vihdoin oikeasti itseä kiinnostavien harrastusten pariin. Aikaisemminhan oltiin joitakin tokon alkeiskursseja kierretty, mutta laji ei oikein sytyttänyt.  Liian tiukkapipoista meininkiä ylivilkkaalle ja sähläävälle koirakolle. Lisäksi, kun seurojen kursseille ei ole aina mitenkään helppo päästä ja jatkuvia ryhmiä ei paljon ole, on meillä tuo harrastaminen ollut tässä vuosien varrella aika vähäistä. Nyt kuitenkin päästiin Joensuussa aloittamaan Koirakoulu Positiivisesti non-stop rally-toko -ryhmässä ja on kyllä selvästi enemmän meidän juttu. Kajo nauttii jopa liiaksikin: kierroksia, kun tahtoo radalla tulla niin paljon ettei urpo aina malta millään odottaa, että mie pysyisin tahdissa mukana.

Toinen laji, joka itseasiassa aloitettiin vasta tällä viikolla, on agility. Tästä olen haaveillut itse jo pidempään, mutten ole koskaan uskaltautunut edes seurojen hallittavuustesteihin oman hermoilun ja Kajon häiriöherkkyyden vuoksi. Nyt päästiin kuitenkin aloittamaan meidän rallyohjaajan avustuksella ja ai että meillä oli kivaa. Kajo oli ihan täpinöissään ja hyppi esteitä, vaikka ilman miuta, jos en ollut sen mielestä riittävän reipas :D Sitten kun vielä itse opin hallitsemaan nuo omat ylimittaiset raajat, niin hyvä siitä tulee.

En nyt tähän yhteen postaukseen ehkä yritä tämän enempää ympätä kaikkea noin kolmen vuoden blogitauon aikana tapahtunutta. Pääpointtina nyt ehkä, että elossa ollaan ja nyt aletaan tosissaan panostamaan harrastuksiin. Jatkossa käytän varmaankin blogia aika paljon juurikin pohjana treenipäiväkirjalle ja harjoittelun pohdinnalle. Katsotaan miten tämä kirjoittaminen tästä taas lähtee käyntiin.

Prinsessa Kajo kiittää ja kumartaa :)