Koirahierontaa

Koko viikon odotin viikonloppua, että saisin vihdoin nukkua pitkään. Mutta ehei, miehän istuin puoli yhdeksältä kaverin ja kahden piskin kanssa autossa matkalla kohti Kouvolaa ja koirahierontakurssia. Vähän väsytti, mutta mitäpä sitä ei tuon karvapallon vuoksi tekisi :D

Eksymisvaraa oltiin jätetty matkaan puolisen tuntia, sillä meille (kaveri ja minä) on ihan tyypillistä kännykän navigaattorista huolimatta tuplata normaalisti matkaan kuluva aika muutaman uukkarin ja näköalareitin avulla. Tällä kertaa päästiin kuitenkin suht sujuvasti perille vain yhdellä ylimääräisellä koukkauksella.

Esimerkkinä kurssinpitäjä käytti omaa amerikan bulldoggiaan ja pakko kyllä sanoa, että rupesin siinä itsekin haaveilemaan lyhytkarvaisesta koirasta. Siitä bulldogista, kun lihakset erottuivat helposti toiselle puolelle huonetta, mutta tuosta omasta pörhöstä ei löytynyt muuta kuin karvaa ja vielä vähän lisää karvaa. Kajo ei tietenkään aikonut auttaa yhtään vaan ensimmäiset pari tuntia se kitisi, haukkui ja pyöri kuin väkkärä. Mokomalle ikiliikkujalle oleminen hiljaa ja paikallaan osoittautui ylivoimaiseksi.

Kun tuli aika hieroa omat koirat, sovittiin, että kaveri aloittaa Pontuksen kanssa ensin. Pontus tuntui silminnähden nauttivan hieronnasta ja Kajokin rauhoittui siinä odotellessa, kun venyttelin sen korvia (kyllä, Kajo RAKASTAA korvien venyttelyä...). 

No siinä vaiheessa, kun meidän vuoro tuli Kajo oli ilmeisesti saanut makoilusta tarpeekseen ja alkoi taas sähläämään omissa touhuissaan. Hommaahan ei  helpottanut se, että itse olen pyörinyt kymmenisen vuotta hevosten parissa ja omistanut Kajon vain puolisen vuotta, joten siirtymä 500 kiloa painavan saaliseläimen käsittelystä n. 7- kiloisen koiran käsittelyyn oli hieman haastavaa. Luulisi sitä tässä puolen vuoden aikana oppineen käsittelemään tuota koiraa, mutta kun ei niin ei. En hahmottanut Kajon lihaksistoa lainkaan, saati sitten ymmärtänyt hierontaotteita tai oikeaa voiman määrää. Kajo karvapehkonsa kanssa hankaloitti hommaa vielä pyörimällä mahdollisimman paljon.

Vasta, kun käänsimme ohjaajan kanssa koiran toiselle kyljelleen aloin saada hierontaan jotain otetta, jolloin Kajokin hieman rauhoittui ja alkoi rentoutua. Käytettävän voiman määrä tuntui vain niin kovin vähäiseltä, ihan kuin olisin vain silitellyt Kajoa enkä hieronut sitä. Kajo tuntui kuitenkin nauttivan ja perslihaksista löytyikin pari jumia, joihin natiainen selvästi reagoi. Olin aika yllättynyt kuinka jumissa Kajon takapää tuntui olevan ja kuinka jäykkä sen toinen takajalka oli. Kajon liikkeet ovat kuitenkin olleet aina hyvät eikä se ole mitään kipuja osoittanut.

Karvapallo nauttii :)

Lopulta saatiin koko koira hierottua ja venyteltyä, vaikka vähän ylimääräistä aikaa siihen menikin. Kajokin vaikutti kuitenkin ihan tyytyväiseltä. Nyt sitten harjoitellaan hierontaa kotona ihan tosissaan ja yritetään varovasti avata niitä takapään jumeja. Jos sitä muutaman kuukauden päästä vaikka yrittäisi uudelle kurssille kertaamaan ja vähän syventämään tietoja :)

Kajo ja Pontus

Iso kiitos vielä kurssinjärjestäjä Satulle :) Suosittelen lämpimästi muillekin koirahieronnasta kiinnostuneille.

Irtokoirat

Pitkään aikaan en ole jaksanut kirjoittaa, joten nyt onkin sitten hyvä jatkaa paasaamalla irtokoirista. Yksi tämän tuholaislajin edustajista meinasi nimittäin tehdä Kajosta tänään entisen koiran ja on pieni ihme, että tuo natiainen on vielä yhtenä kappaleena.

Oltiin tänään ihan normaalisti lenkillä ja oltiin jo tulossa kotiin päin yleistä kävelytietä pitkin. Kuulin jo kauempaa, että erään talon pihassa nainen vihelteli koiralle, joten nappasin Kajon varmuuden vuoksi ajoissa lyhyelle hihnalle. Talon kohdalla näin kyllä naisen huutelemassa koiraansa, mutta koiraa ei näkynyt, joten ajattelin sen huitelevan talon takana olevassa metsikössä. Oltiin Kajon kanssa melkein päästy jo talon ohi, kun näin ison urosrotikan syöksyvän pihasta meitä kohti. Nappasin Kajon selkäni taakse ja pyrin pysymään koirien välissä ja yritin ajaa rotikan pois.

Kerran aikaisemmin olen joutunut vastaavaan tilanteeseen ja pysymällä koirien välissä ja perkeleitä huutelemalla sain silloin kimppuun käyneen spanielin pysymään poissa iholta. Isompi rotikka oli tietenkin vain pientä spanielia paljon nopeampi ja onnistui kiertämään minut ja syöksymään suoraan Kajon kimppuun. Tässä kohtaa astui itsesuojeluvaisto syrjään ja refleksit kehiin ja onnistuin nappaamaan rotikan pannasta viime hetkellä. On se hieno tunne pitää toisessa kädessä ärisevää rotikkaa ja toisessa vikisevää Kajoa ja hoksata, että eihän sitä rotikkaa mikään estä minun kimppuuni käymästä...

Omistajakin siinä sitten hiippaili paikalle ja kuittasi koko jutun "**ttu, kun se koira ei vaan tottele"-toteamuksella, nappasi koiransa ja marssi pois. Eniten ottaa vielä päähän, etten itse adrenaliinihuuruissani osannut sanoa mitään vaan jäin tuijottamaan naisen ja rotikan perään monttu auki.

Tässäkin tapauksessa oli kyllä rutkasti onnea mukana ja sekä minä, Kajo että hyökännyt rotikkakin säilyttiin kaikki vahingoitta. Herää vain kysymys, että miksi ihmeessä täytyy pitää epäluotettavaa koiraa irti melko vilkkaan tien varressa ja vaarantaa näin sekä koira että ulkopuoliset. Lisäyksenä vielä, että samassa talossa on aiemmin asunut sakemanni, jolla oli myös vaikeuksia pysyä pihan rajojen sispuolella.

Kuinka tyhmiä ihmiset voivat tosiaan olla? Monesti olen nähnyt koiria pidettävän irti läheisen kaupan parkkipaikalla, vilkkaasti liikennöidyn maantien varressa, monet antavat koiriensa juosta vapaasti ympäri kyliä oman mielensä mukaan ja sitten on vielä näitä tapauksia, jotka eivät todellakaan hallitse koiriaan.

Yleisillä teillä ja muilla julkisilla paikoilla pidetään ne marsut, kissat ja koirat kiinni. Piste. Eläimet ovat eläimiä ja siksi arvaamattomia eikä se paraskaan tokovalio aina tottele. Minä en ainakaan halua koskaan joutua repimään vapaana juossutta koiraa Kajon niskasta irti ja vaikka vika onkin yleensä sen tässä tapauksessa puuttuvan hihnan päässä, saa kyllä seuraava ilman omistajaa vastaan tuleva koira kengästä kuonoon.

Vielä yhtenä kappaleena :)

Kajon pienet erikoisuudet

Ei ole taas pitkään aikaan ollut oikein mitään kirjoitettavaa, joten ajattelin nyt kasata pienen postauksen Kajon enemmän tai vähemmän erikoisista tavoista.

Kajo...

1. ...tulee tökkimään lelulla ihmisten jalkoja halutessaan leikkiä.

2. ...tervehtii (tuttuja) yleensä pyörimällä paikoillaan tai tekemällä kahdeksikkoa jalkojen ympäri tuhisten ja kähisten samalla.

3. ...RAKASTAA käpyjä.

Kajo ja käpy

...voiko tähän enää mitään sanoa

4. ....tykkää vaapukoista ja syö niitä, vaikka suoraan puskasta.

om nom nom

5. ...tykkää palloilla vesilätäköissä.

Vesilätäkössä...

6. ...sekoaa töysin kastuessaan.

...ja vesilätäkön jälkeen.

7. ...ei yleensä viitsi/jaksa/pysty peittämään hampaitaan vaan esittelee aina kaunista pepsodent-hymyään, makoillessaan selällään.

8. ...ei yleensä viitsi asettua nätisti nukkumaan, vaan läsähtää suorilta jaloilta lattialle. Tuttu "kops"-ääni kertoo aina kun Kajo mätkähtää unten maille.



Ja vielä loppuun erään illan tempaus:

Moi! Mä olen idiootti ja istuin tässä nurkassa mitään tekemättä, ilman mitään syytä noin tunnin.

On se ihana urpo :)

Mätsärikausi korkattu

Oltiin viime lauantaina ensimmäistä kertaa Kajon kanssa mätsäreissä. Raahauduttiin (melkein) varta vasten 100 kilometriä Mikkeliin. Reissun pääasiallinen tarkoitushan oli käydä kvareiden luona saunomassa ja grillaamassa, mutta sehän nyt on täysin epäoleellista. Anttolassa kuitenkin pyörähdettiin mätsäreissä.

Mentiin tosiaan ajoissa paikalle, heti kun ilmoittautuminen alkoi, että voisin seurata miten Kajo reagoi sellaiseen koiramäärään. Tämä oli ensimmäinen virhe. Kajohan otti tosiaan ihan rennosti eikä juuri noteerannut muita koiria. Ei siinä mitään, hyvä vain, mutta kun se pentujen kehä oli päätetty jättää viimeiseksi. Voi kyllä arvata miten paljon pentua kiinnosti koko homma kehään päästessä, kun kaksi tuntia oli jouduttu auringossa odottamaan. Seisoa Kajo ei meinannut enää jaksaa, mutta juoksu sujui kuitenkin varsin mallikkaasti. Toivottomista seisotusyrityksistä huolimatta sijoituttiin punaisten neljänneksi eli paljon paremmin, mitä oli edes toivonut.

Pääasiassa meidän seisominen taisi näyttää tältä

Onnistumisen hetkiä

Tänään oltiinkin sitten Kouvolassa Danpii Match Showssa. Meinasi vähän kiire tulla, kun ennen mätsäreitä piti käydä liimauttamassa Kajon korvat ja sitten vielä yrittää ehtiä paikan päälle. Ehdittiin kuitenkin aika sopivasti, sillä vaikka odotteliu aikaa ei juuri jäänyt, ehdittiin kuitenkin ilmoittautua vielä hyvin. Kajollakin oli kehässä selvästi enemmin virtaa kuin Mikkelissä, kun ei jouduttu odottelemaan. Kajo esiintyikin edukseen ihan tosissaan. Palkkasin ja kehuin penskaa paljon (pahoittelen, jos aiheutin jollekin kanssakilpailijoista hermoromahduksen kailotuksellani) ja saatiinkin paljon kehuja hyvästä yhteistyöstä. Tulos punaisten ensimmäinen ja voi, että miten sitä voi olla pennusta ylpeä.

Jäätiin siinä sitten tappamaan aikaa ja odottamaan Best in Show -kehää. Kuten jo etukäteen arvelinkin, oli penska sitten bis-kehässä ihan väsynyt ja kiinnostus jossain ihan muualla. Vielä kuitenkin jostain löytyi jotain energian rippeitä ja suurinpiirtein jaksoi pentu seistäkin. Juoksu sujui toki yhtä tyylikäästi kuin aiemminkin ja yleisön taputuksista saatiin vielä lisävirtaa. Lopputulos bis3 ja niin ylpeä emäntä ettei mitään rajaa.

Lupa istua

Iso kiitos loistavalle pentujen tuomarille. Sinisten ja punaisten kehässä hyväntahtoisesti käski jokaisen esittäjän maasta ylös, näpit irti koirasta ja hihna löysällä seisottaa koiransa. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, miksi sitä koiraa pitää hihnalla tai käsillä kannatella pystyssä, kun useimmilta karvakorvilta kuitenkin löytyy ne neljä jalkaa, joilla seisoa ihan itse, että senkin vuoksi pisteet tuomarille. Muutenkin mukava tuomari, joka antoi reilusti kannustavaa palautetta jokaisen esiintymisestä.

Kaupunkiviikonloppu

Vietettiin vaihteeksi viikonloppua Kajon kanssa Mikkelissä. Saatiin pitkästä aikaa uhmaikäinen tirriäinen ihmisten ilmoille ja yllätyksekseni Kajo käyttäytyi koko viikonlopun todella mallikkaasti. Kotona paljon vaivanneesta epävarmuushaukusta ja lievästä arkuudesta ei ollut tietoakaan. Pentu oli oikein reipas, mikään ei pelottanut ja jopa automatkat sujuivat hyvin.

Käytiin myös Mustissa ja Mirrissä ostamassa Kajolle kunnon valjaat, vihdoin ja viimein. Samalla myös punnittiin pentu ja painoa on nyt 4 kiloa. Meillä on toki ollut nuo turvavyövaljaat jo jonkin aikaa, mutta ne asettuvat pennun päälle melko huonosti eikä niitä oikein sen vuoksi muualla kuin autossa viitsi käyttää. Pitäydytään kyllä varmaan yhä pitkälti pannassa. Valjaat tulevat lähinnä tarpeeseen, kun kuljetaan metsissä tai käytetään liinaa. Lisäksi kokeillaan, jos valjaat auttaisivat tuohon Kajon satunnaiseen köhinään, jota on yleensä ilmennyt vetämisen yhteydessä. Tällä hetkellä ei kyllä näytä pannalla olleen vaikutusta asiaan, sillä köhisi valjaissakin. Vetänee innoissaan varmaan jotain henkeen tai mitä lie...?

Käytiin myös istumassa tutun pizzerian terassilla penskan kanssa. Eipä Kajo vaikuttanut olevan moksiskaan, seuraili vain mielenkiinnolla ympäristöään. Paineli jopa innoissaan tervehtimään puolituttuja, jotka sattuivat paikalle, vaikka aikaisemmalla tapaamisella muutama viikko sitten oli vielä heitä arastellut.

Paljon oli pennulla yllättäen taas ihailijoita ja taisipa joku luulla jopa collien pennuksikin. Yleensä kyllä korjaan väärät veikkaukset, mutta nyt en kyllä millään kehdannut pilata tytön iloa. Toinen niin innoissaan selitti, miten ovat niin ihania koiria ja miten tutulla joskus oli samanlainen :)

Loppuun vielä pakko vähän urputtaa. En nimittäin koskaan aikaisemmin ole huomannut miten paljon roskaa kaupungin kaduilla on. Oikeasti! Joka sekunti piti vahtia ettei pentu vedä maasta jotain naamariin. Ainakin yksi purkka ja kasa satunnaisia muista roskia piti pennun suusta kiskoa. Juu,ätä-käskyä pitäisi treenata paljon lisää, mutta oikeasti eikö ihmiset osaa käyttää roskiksia?

Uhmaikäisen elämää

Paljon on taas ehtinyt tapahtua tässä välissä. Laiskuuksissani en ole vain jaksanut kirjoittaa. Pentukurssia on nyt mennyt kaksi kertaa. Toisella kerralla porukkakin oli lisäänstynyt ja mukaan tuli porokoira ja jokin spanieli. Pahoittelen etteivät spanielirodut ole kovin hyvin hallinnassa. Jokatapauksessa lisääntyneestä häiriöstä huolimatta Kajo pärjäsi hyvin. Pientä epävarmuutta uusia tulokkaita kohtaan oli havaittavissa, mutta kun tekemistä riitti, ei jäänyt pennullekaan aikaa louskuttaa muille. Havanna-neiti tosin oli vielä hyvässä muistissa ja tunnin loppuun saivat pienet taas hyvät painit aikaiseksi. Itse tunnilla harjoiteltiin vierellä kulkemista ja kerrattiin jätä-käskyä. Molemmat olivat Kajolle jo tuttua kauraa, joten lähinnä tehtiin vain hienosäätöä ja korjailtiin mahdollisia virheitä ja ongelmakohtia.

Nyt on myös meidän nelikuisella lapsella alkanut uhmaikä pukata päälle. Korvat pentu on hukannut lähes täysin, nylkytys on keksitty, epävarmuushaukku lisääntynyt selvästi ja totteleminen riippuu tähtien ja kuun asennosta. Hermoromahduksia on koettu jo useampi ja moneen kertaan on tehnyt mieli tehdä tuosta eläimestä rukkaset. Kasvattakoon nyt kuitenkin vielä vähän massiivisemman turkin, niin saan edes vähän lämpöisemmät rukkaset. Eipä tässä kyllä varmaan auta kuin kestää ja toivoa, että tämäkin vaihe menee pian ohi. Siihen asti pitänee olla taas vähän tarkempi ja skarpimpi riiviön kanssa.

Ollaan myös hyödynnetty kauniita säitä oikein urakalla ja käyty metsässä kävelemässä Sannan ja Pontus-havannan kanssa.

Ahkerasti ollaan myös pyöritty järven rannassa ja Kajokin on päässyt tekemään tuttavuutta veden kanssa. Rohkeasti pentu on käynyt jo kahlailemassa ja tahattomasti jopa molskahtanut uimaankin. Vahingonilo on parasilo, sanotaan, ja hyvät naurut raukka onkin tarjonnut molskahdellessaan järveen arviointikyvyn pettäessä. Ei saisi nauraa, mutta kun toinen on niin höntti.

Reppana vähän molskahti

Eipä Kajo ole noista vaihngoista kovasti järkyttynyt, vaan seuraavalla kerralla ollaan taas kokeilemassa onnea. Usein tosin huonolla menestyksellä. Eiköhän natiainen kunnolla vielä uimaankin uskalla, kunhan emäntä saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta mennä edeltä. Vesi vaan on vielä niin kyyyyllllmääää... Katsotaan asiaa uudestaan heinäkuussa.

Loppuun vielä epämääräinen kasa kuvia yhteiseltä lenkiltä.

Pennulla ei ihan kaikki muumit laaksossa

Aina valmiina

Ensimmäisiä kohtaamisia järven kanssa

Pontus

On se vaan fiksu :)

Nuo pystyt korvatkin pistettiin kuriin ja tällä hetkellä meillä on siis kotona liimakorvainen pentu, joka parhaillaan syö mattoa...

Pentukurssilainen

Tänään oli meidän pentukurssin ensimmäinen käytännön tunti. Meille sattuikin poikkeuksellisen pieni ryhmä, vain kaksi koirakkoa, minä ja Kajo ja nuori nainen Aino-havannalaisen kanssa. Toisaalta hyvä näin. Saadaan henkilökohtaista opetusta ja kun molemmat pennut ovat vielä hyvin hillittyjä niin työskentelyrauhakin on taattu.

Tehtävät olivat Kajolle pääasiassa ennalta tuttuja. Tehtiin kontaktitreeniä, jätä-käskyn alkeita ja käden kosketusta. Viimeinen oli ainut joka tuli meille uutena. Hyvin Kajo kuitenkin teki ja hoksasi käden koskettamisenkin parilla toistolla. Ihana ahne pentu :) Natiainen ei vain ollut ohjaajan kanssa ollenkaan samaa mieltä taukojen pitämisestä. Kajo hyvin pian alkoi nykimään minua lahkeesta "Tyyyyylsääääää! Joko jatketaan?". Intoa siis kyllä riitti, vaikka välillä hajut veivätkin pennun mennessään.

Parasta kyllä oli, kun tunnin päätteeksi päästettiin pennut leikkimään. Jonkin aikaa Kajo nysväsi sylissäni ja tuijotteli pientä havannalaista ihmeissään. Voi että oli kuitenkin ihana havanna-neiti, joka lähestyi Kajoa todella rauhallisesti ja odotteli kiltisti, kun ujo poika keräsi rohkeutta mamman sylissä. Siitähän se peuhaaminen sitten lähti. Molemmat pennut pyörivät ympyrää minun sylissäni :D Kajo, kun ei rohkaistumisestaan huolimatta halunnut poistua sylistä. Siinä pennut sitten peuhasivat ja jossain vaiheessa nousin vaivihkaa lattialta taas jaloilleni. Siitä se riemu sitten repesikin, kun Kajo vihdoin uskaltautui poistumaan kauemmas minusta. Ihana oli, kun Kajo pääsi leikkimään tasa-arvoisen, itsensä kokoisen pennun kanssa. Kovat oli nappuloilla painit eikä kumpikaan olisi malttanut lähteä. Pakko sitä oli kuitenkin poistua, kun seuraavan kurssin väkeä alkoi tulla paikalle. Ensi viikolla sitten uudestaan :)

Markkinat

Käytiin tänään Kajon kanssa markkinoilla pyörähtämässä ja teki kyllä todella hyvää tuolla maalaistollolle vähän käydä ihmisten ilmoilla. Ollaan toki natiaisen kanssa vietetty kaupunkiviikonloppuja ja muuta, mutta pääasiassa kuitenkin ollaan erakkomaisesti samoiltu metsiä kahdestaan kiitos mukavuudenhaluisen omistajan.

En ole käynyt markkinoilla ikuisuuksiin ja olin hieman yllättynyt, kun homasin markkinapaikan siirtyneen tilavalta kentältä pienelle torille. Voi kyllä arvata millainen tungos siellä oli, kun pikkuriikkinen tori tungetaan täyteen erilaisia kojuja lämpimänä lauantaipäivänä. Ei siinä sitten auttanut muu kuin tunkea sekaan vaan pikkukoiran kanssa. Ja voi että kuinka positiivisesti pentu taas yllätti.

Kajo paineli rohkeasti menemään ihmismassassa ja kaikki olisi pitänyt päästä tutkimaan. Taisi kyllä tulla pieni pääkopan ylikuormitus, kun jokapuolella tapahtui jotakin. Pentu pyöri kuin väkkärä eikä oikein itsekään tiennyt minne olisi halunnut mennä. Yhtään ei silti pelottanut. Ensimmäiset lastenvaunut vähän kummastuttivat, mutta siitäkin päästiin yli. Suurin yllätys kuitenkin oli, että Kajo oma aloitteisesti hakeutui ventovieraiden ihmisten rapsutettavaksi, vaikka yleensä se lähinnä karttaa vieraita. Yleensä en laske Kajoa jokaisen vapaaehtoisen luo rapsutettavaksi, mutta nyt olin kyllä niin ylpeä pennusta, että tein mielelläni poikkeuksen. Vaikka mukavaa olikin, oli tosin silti hieman haastavaa yrittää pitää joka suuntaan syöksähtelevä napero niin lähellä ettei raukka tulisi jyrätyksi tungoksessa.

Paljon ei tullut ostettua, mutta oli kyllä silti hieno reissu. Pitäisi varmaan useamminkin poistua täältä peltojen keskeltä sivistyksen pariin. :)

Neuvoton olo

Alkaa olla tuon pennun kanssa jo niin epätoivoinen olo ettei tosikaan. Kajollahan on alusta asti ollut ongelmia mahansa kanssa. Alkuun ripulointi ja sitten oksentelu. Ripulointi kun korjattiin oli pentu pari viikkoa kunnossa ja sitten alkoi oksentelu. Oksentelu sitten korjattiin lääkkeillä ja Kajo on ollut lähes kaksi viikkoa oksentamatta (viikon ilman lääkkeitä) kunnes tänään tuli ripuli JA oksennus. Mikä ihme tuossa pennussa on? Olen yrittänyt parhaani mukaan vahtia ettei se saisi syötyä mitään sopimatonta ja pidetty tiukkaa ruokavaliota kasassa, mutta ei. Eihän tuolle herranjumala voi koko loppuikää lääkkeitäkään syöttää, eihän? Alkaa olla vaan jo ihan pahaolo pentuparan puolesta, kun ei voi toisen oloa helpottaa mitenkään. Ei varmasti ole mukavaa jatkuvasti ripuloida tai oksentaa...

Rokotusreissulla eläinlääkärikin totesi Kajon olevan ehkä hieman hoikahko, mikä tosin voi ainakin osittain johtua siitä taannoisesta oksentelusta, ja ehdotti hieman lisäämään ruuan määrää. Lisättiin juu ja viikon verran kaikki olikin kunnossa kunnes tänään hypättiin takaisin lähtöruutuun.

Helpompaa (ei tosin yhtään mukavampaa) ehkä olisi, jos Kajo olisi selvästi sairas ja tuolle oksentelulle ja ripuloinnille olisi selkeä syy jota hoitaa. Penska on kuitenkin ihan pirteä ja reipas oma itsensä eikä vikaa missään muualla kuin mahassa. Nyt mennään vähän ummikkona ja epäillään herkkää mahaa tai mistähän sitä koskaan tietää.

Ei taas auta kuin ottaa lääkkeet käyttöön ja, jos ei alkuviikkoon mennessä ripulointi ja oksennus lopu, tehdään uusi visiitti eläinlääkärille.

Päivänhän kruunasi pieni haaveri tuossa lenkillä. Kajo sai kivestä suoraan silmäänsä... Siinähän sitä säikähdettiin puhkesiko koko silmä, mutta onneksi näyttää ehjältä eikä ilmeisesti ole enää kovin kipeäkään. Ei auta tätäkään kuin seurailla ja toivoa ettei mitään vahinkoa syntynyt (mahdollisen autopelon lisäksi).

Peltolenkit ovat pennun mielestä jotain aivan parasta.

Vielä loppuun se pieni auringonsäde risukasassa: Kajon aivan mahtava hihnakäytös. Käytiin tänään kävelyllä vähän isommalla porukalla. Neljä koiraa, kaksi taluttajaa. Aika härdellihän se oli, kun kaksi koirista ei tullut toimeen, joten toinen piski minulle ja toinen kaverille. Minulle tyrkätty snautseri-vaari vetää ja kiskoo ja kaverin havannalainen samaten. Kajo vain pienenä ja huomaamattomana pentuna kiltisti kipitti kantapäilläni yhtään vetämättä. Kyllä siinä taas osasi omaa pientä arvostaa :)

Enemmän tai vähemmän tavallinen sunnuntai

Tänään oli kyllä upea sää ja Kajon kanssa otettiinkin siitä ilo irti. Aamulenkkikin vähän venähti, kun innostuttiin tutkimaan uusia metsäteitä. 15-vuotta olen täällä asunut ja silti tutkittavaa riittää. Kajoa ei onneksi lenkin venyminen haitannut. En ole vieläkään onnistunut löytämään tuon ikiliikkujan rajoja vaan oma kunto pettää kyllä reippaasti ennen kuin pentu näyttää mitään väsymyksen merkkejä. Voipi olla, että olen ehkä hiiieeeman rapakuntoinen...

Jokatapauksessa löydettiin aivan ihana pieni pelto, joka vaikutti olleen kesannolla jo useamman vuoden. Tuonne pellolle kyllä vielä palataan reenailemaan ja leikkimään. Lisäksi löydettiin vielä yksi mielenkiintoisen näköinen metsätie, jota ei vielä tänään ehditty käydä tutkimassa. Pitää vielä joku päivä palata tuonne. Harmittaa etten hoksannut ottaa kameraa mukaan.

Päivälenkki ei mennytkään sitten ihan niin hienosti. Pihasta, kun lähdettiin pari pikkupoikaa pyöräili vastaan ja ohitus sujui hyvin. Lenkin ainut onnistuminen. Hiekkatielle, kun päästiin laskin Kajon irti. Samaa lenkkiä mentiin kuin aamullakin, mutta pitkälle ei päästy, kun vähän ennen erästä taloa tiellä seisoikin isohko koira vastassa eikä ihmisiä näkyvissä. Tämähän ei tietenkään riittänyt vaan edestä myös paineli kaksi muuta koriaa haukkuen kohti. Ei siinä hirveästi jäänyt vallinnanvaraa vaan oli pakko rikkoa sitä kultaista "älä ota koriaa syliin" -sääntöä ja kaappasin Kajon äkkiä kainaloon. Ei siinä hihnaakaan olisi ehtinyt kiinnittää, kiitos Hurtan pannan monimutkaisen kiinnityssysteemin. Siinä sitten painelin tämän ilmeisesti ajokoiran, bordercollien ja jonnkin terrierimäisen koiran muodostaman koiralauman läpi samalla kun Kajo pyöri sylissä yrittäen päästä pois. Onnekseni kolmikko ei selvästi olut aggressiivinen vaan ainoastaan äärimmäisen kiinnostunut minusta ja pennusta. Pian koirien omistajat kutsuivatkin koirat jo takaisin pihaan. Toisaalta, jos en olisi napannut Kajoa syliin olisi todennäköisesti pentu hävinnyt paikalta alta aikayksikön, koiralauma perässään. Jälkikäteen kuulin, että kyseinen lauma on useinkin vapaana ja harhailee välillä varsin kaukanakin omasta pihastaan. Pitää ilmeisesti olla tuolla alueella jatkossa vähän skarpimpi. Ja lenkinhän vielä kruunasi se, että pikkupojat, jotka olivat nähtiin alkulenkistä, tulivat taas vastaan. Tosin tälläkertaa perästä kuului läheisen kyläkoulun varashälyttimen ulina ja puheista päätellen oli pojilla jotain tekemistä asian kanssa. Pitää ilmeisesti seurata vähän paikallislehtiä, että olivatko pojat tuhoa tehneet.

Lisäksi tämä joka kevään suurin riemu: karhujen herääminen. Pitää taas tosissaan alkaa tarkkailla ympäristöään eikä pimeällä paljon uskalla omasta pihasta poistua. Tyhmä olohan siinä tulee, kun yksinään kailottaa milloin mitäkin keskellä korpea, mutta jos sillä karhut pysytvät kaukana niin minkäs teet. Ei sille silti vain voi mitään, että aina vähän silti jännittää kulkea metässä ja koiran vähänkin poikkeava käyös saa omat hälytykellot soimaan välittömästi.

Huomenaamulla lähdetäänkin taas eläinlääkärille laittamaan penskalle ensimmäinen rokotus :)

Landepaukut kaupungissa ja vähän muuta

Koska en ole taas jaksanut pitkään aikaan kirjoittaa, tuleekin tästä nyt tällainen kaiken kattava äärimmäisen sekava postaus. Ensinnäkin oltiin Kajon kanssa viettämässä kaupunkiviikonloppua poikaystäväni luona. Odotin pennulta vähän suurempaa reaktiota uuteen ympäristöön, mutta kyllä se taisi olla kuitenkin emäntä, jolta pää petti ensimmäisenä. Ennen koiran tuloahan olen viihtynyt kotona neljän seinän sisällä 24/7 ilman ongelmia. Nyt viikonloppuna kuitenkin huonojen ulkoilumahdollisuuksien vuoksi omassa päässä flippasi jo samantien ja ulos oli pakko päästä, vaikka sitten sinne sateeseen. Alkanut ilmeisesti itsekin tottua niihin jokapäiväisiin kävelyreissuihin.

Kajo tosin käyttäytyi kyllä varsin mallikkaasti. Oikeastaan mitään ei tarvinut sen suuremmin ihmetellä. Pyörät, vastaantulijat ja koirakot väistettiin kiltisti ääntäkään päästämättä. Hihnakäytöksen kanssakin päästiin eteenpäin ihan reilusti. Vaikka asuinkin koko lukioaikani kaupungissa en varmaan kuitenkaan olisi kestänyt tuota viikonloppua pidempää. Hihnalenkit on tylsiä ja pissatusreissut liian vaivalloisia (Ei voinut vaan painella pihalle puolpukeissa ja heittää pentua nurmikolle) :/ Olen ilmeisesti päässyt liian helpolla täällä keskellä peltoa...

Olen myös ennen koiran tuloa rakastanut kevättä ja vihannut talvea. Jotenkin jännästi nyt on mieli muuttunut. Tymien sateiden takia ei pole enää jäälle asiaa ja jäi vielä pari vanhaa latuakin tutkimatta tuolta metiköstä. Lisäksi tuo kurainen pentu ei ole mikään kaunis ilmestys.

Tältä jäät näytti vielä reilu viikko sitten. Eipä näytä enää :(

Tänään oli poikkeuksellisen kaunis päivä

Ja pellot muuttuu järviksi...

Kertailtiin myös aivan urakalla viikonloppuna vanhoja temppuja ja ai että olen ylpeä tuosta pennusta. Sivulletulo, seuraaminen ja vaihdot istumisen, maahanmenon ja seisomisen välillä alkavat sujua. Lisäksi luoksetulo alkaa toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Yritän vain välttää houkutusta jokakerta kutsua pentua, kun se painelee eri suuntaan ja nauttia, kun toinen vauhdilla painelee luokse. Olen myös huomannut miten hyvin Kajo lukee kehonkieltäni. Ei tarvitse kuin seisoa väärässä asennossa tai käden olla väärässä paikassa, kun pentu on jo aivan hukassa eikä ymmärrä mitä siltä haluan (tarjoaa tosin ahkerasti eri vaihtoehtoja, jos vaikka joku osuisi oikeaan). Kajo reagoi jopa pieneen ranneliikkeeseen, mikä on oikeastaan ihan näppärä taito, koska sen avulla on ollut näppärä esimerkiksi korjata pennun asentoa sivulla. Nyt, kun vain oppisi hallitsemaan oman kroppansa niin homma voisi sujua vieläkin paremmin.

Ilmottauduttiin tässä myös pentukurssille, joka alkaa tuossa toukokuun alkupuolella. Pitää vain toivoa, että kurssilla olisi edes suurinpiirtein saman kokoluokan edustajia ettei Kajo aivan jää jalkoihin. Kajo kun ei vieläkään siedä lainkaan haukkuvia tai muuten yli-innokkaita koiria. Tällaisten nelijalkaisten lähettyvillä meidän natiainen vain vaivihkaa liukenee paikalta.

Ja näin loppuun on vielä hyvä mainita, että Kajon oksentelukin loppui lääkkeiden avulla :D Vielä tosin jatketaan ainakin tämä viikko loppuun lääkkeillä, mutta hyvältä näyttää kuitenkin.

Eläinlääkärireissu

Meidän ensimmäinen vierailu eläinlääkärillä ei sitten ollutkaan rokotusten vuoksi. Kajolla on alusta asti ollut hieman ongelmia mahansa kanssa ja alussa vähänkin liika ruoka veti ripulille. Tämä onneksi korjaantui, kun ruokamäärät saatiin kohdalleen.

Nyt tämän viikon alussa alkoi kuitenkin oksentelu. Entisen kissan kanssa olin jo todennut ettei satunnainen oksennus silloin tällöin eläintä tapa vaan sellaista sattuu. Kuitenkin, kun oksentelu jatkui koko viikon noin kerran, enintään kaksi kertaa vuorokaudessa päätin tänäaamuna varmuuden vuoksi soittaa eläinlääkärille. Välillä Kajo oksensi siis osittain sulanutta ruokaa, välillä pelkkää vaahtoa. Pentu on kuitenkin ollut koko ajan oma pirteä itsensä, joten kamalan huolissani en missään vaiheessa ole ollut. Eläinlääkäri kuitenkin pyysi vielä käymään joten ei siinä sitten aamulla auttanut, kun hypätä autoon ja ajaa huima noin vartin matka kunnaneläinlääkärin vastaanotolle. Alkuun Kajoa pelotti kaikki: pöytä, vieras ihminen koskettelemassa ja aika lailla koko paikka. Loppua kohti kuitenkin ilmeisesti alkoi helpottaa, koska napero meinasi jatkaa aamu-uniaan pöydällä ja nukahtikin syliin, kun kuuntelin eläinlääkärin ohjeita jatkoa varten.

Kaikeksi onneksi kyse ei ollut mistään vakavasta. Eläinlääkäri tunnusteli kyllä Kajon mahan perusteellisesti suolitukoksen varalta ja mittasi vielä lämmön. Lopulta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että Kajolla on vain todella, todella herkkä vatsa. Lääkkeiksi saatiin nyt Antepsinia ja Canicur Pro pastaa, joilla olisi tarkoitus saada maha asettumaan ja sen sisältö pysymään alhaalla. Nyt sitten pysytään tiukasti vain ja ainoastaan omassa ruuassa ilman lisukkeita ja valvotaan entistä tiukemmin ettei Kajo saa suuhunsa mitään sinne kuulumatonta. Lisäksi matot menevät vaihtoon, koska Kajo saa ilmeisesti revittyä niistä lankoja irti ja syö ne.

Tähän mennessä kaikki lääkkeet (matolääke ja antepsin) ovat menneet nätisti alas, mutta voi auta armias, kun piti alkaa vääntää Canikuria naamariin. Ei ole ilmeisesti kovin maukasta tahnaa... Jokatapauksessa nyt ei auta kuin odotella ja toivotaan, että saadaan lääkkeillä oksentelu loppumaan.

Punnittiin pentu samalla reissulla ja painoa on nyt 2,5 kiloa. Korkeus mitataan, kunhan taas jaksetaan :)

Sivulletulo ja seuraaminen

Ollaan tänään treenailtu ihan urakalla sivulletuloa ja seuraamista järven jäällä ja ei voi muuta sanoa kuin että nopeasti Kajo oppii. Sivulletulo vaatii vielä ajoittain pientä vihjettä kädellä, koska ilman kättä Kajo jää yleensä liian taakse, vinoon tai liian kauas. Sivulletulohan alunperin opeteltiin houkuttelemalla, koska oma koordinaatiokyky ei riittänyt kosketuskepin käyttöön. Kajo ei myöskään ole vielä ihan sisäistänyt, että kosketuskeppiin riittäisi nätti kosketus vaan sen on pakko iskeä sitä koko päällään ja jos siitä ei palkita niin hinkkaa vielä koko kroppaansa keppiin. Kyllä se sitä ainakin koskettaa, joo...

Jokatapauksessa sivulletulo alkaa sujua jo todella hyvin ja seuraaminen sitäkin paremmin. Kajo tulee nätisti jo pitkiäkin matkoja vierellä kontaktissa. Ainut ongelma on se, että Kajo helposti kontaktissa kiilaa edelleni enkä pysty kääntymään vasemmalle jyräämättä pentua.

Hieman väljä ja takana, mutta tästä se lähtee :)

Kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös hihnassa kulkemista (suht hiljaisella) taajama-alueella. Alun tökkimisen jälkeen alkoi sekin homma sujua. Kouluttajalta tosin loppui namit kesken puolessa välissä matkaa :D Kajo ei onneksi tuntunut huomaavan sitä vaan matka jatkui namien puutteesta huolimatta mallikkaasti. Kajo on nyt myös alkanut osoittaa kiinnostusta autoja kohtaan ja tekee pieniä syöksyjä niiden perään. Hihnassa tämä käytös ollaan onneksi saatu pidettyä suunnilleen kurissa ilman sen suurempia pyörimisiä ja kiskomisia.

Tänään heitettiin naperolle myös matolääke naamariin ja todella nätisti otti. Yritin ensin tarjota sitä kalkkunaleikkeeseen käärittynä, mutta Kajo pudotti itse lääkkeen. Sen jälkeen tarjosin suoraan kädestä ja meni kerralla ilman sen suurempaa miettimistä. Suoli penskalla toimii nyt ainakin vilkkaasti... Tätä jatkuu sitten vielä kaksi päivää, koska axilur pitää antaa kolmen päivän kuurina. Ihanaa...

Hyvä päivä

Tänään oli taas vaihteeksi todella hyvä päivä tuon pennun kanssa. Ollaan vietetty rauhallista kotipäivää ja pääasiassa vain levätty ja laiskoteltu. Käytiin aamulla jäällä ja melko kovasta tuulesta huolimatta Kajo toimi todella hienosti. Seuraa-käskyä saatiin eteenpäin aivan valtavasti ja Kajo alkaa siirtyä sieltä kantapäiltä vierelle kävelemään.

Erityisen ylpeä olen kuitenkin siitä miten napero on tänään käyttäytynyt omassa pihassa. Toisin kuin aikaisemmin Kajo ei olekaan painellut suoraan omille teilleen vaan on jäänyt vierelle hakemaan kontaktia. Vähän sitten siinä pihassa treenailtiinkin, kun pojalla kerran mielenkiintoa tuntui riittävän. Lisäksi vielä vaikka pentu lähtikin välillä harhailemaan hajujen perässä, teki se kutsun kuullessaan uukkarin ja paineli vauhdilla luokse <3 Tällä käytöksellä se sai jopa anteeksi kahdet pissat ja yhdet kakat lattialla (tekee muuten tarpeensa lattialle vain silloin, kun itse poistun vessaan... Outoa). Pitää tätä päivää taas muistella, kun penska seuraavan kerran pistää perseilyvaihteen päälle.

Väsynyt napero :)

Mainittavan arvoinen turha tieto: Kajon tultua olen muuten pitkästä aikaa innostunut taas leivonnasta. Tässä lihoo kohta koko lähipiiri, kun syydän leipomuksiani ympäri kyliä :D Näin hienon päivän kunniaksi on taas pullataikina kohoamassa.

Ihana suloinen idiootti

Kajo on ollut meillä nyt noin kaksi viikkoa ja ensi maanantaina tulee ikää 10 viikkoa (mihin se aika oikein taas meni?). Tässä ajassa on kyllä ehtinyt huomata ettei koiranomistajan elämä ole aina kovin ruusuista. Nyt kuluneen viikon aikana tuo pentu on kehitellyt sellaisen määrän pahoja tapoja, että on ollut kyllä omat hermot koetuksella.

Ensinnäkin se kaikille pennun hankkijoille jaettu neuvo: "Jos pentu lähtee harhailemaan liian kauas, älä jahtaa sitä vaan lähde juoksemaan pennusta poispäin. Pentu kyllä lähtee perääsi." Ja paskanmarjat sanon minä. Etenkin, kun ollaan omassa pihassa ei tuota pentua kiinnosta mitä emäntä touhuaa. Voin juosta karkuun, piiloutua tai vaikka pukea pellen vaatteet ja heittää kärrynpyörää. Kajoa ei kiinnosta. Hyvällä tuurilla saattaa ehkä vilkaista ilmeellä "Mitähän hittoa sie touhuat?" ja jatkaa omia touhujaan. Rajoja on koeteltu myös oman pihan ulkopuolella joskin aika harvakseltaan. Varsin kauas pennusta olen saanut välillä painella ennen kuin natiainen hoksaa että kai tässä nyt olisi perään lähdettävä.

"Kajo, tänne!" *not listening*

Hihnakäytöksestä meillä ei ole sitten tietoakaann. Alkuunhan hihnassa kulkeminen sujui varsin moitteettomasti, mutta nyt tuo on keksinyt kuinka voi hihnassa vetää. Vetämisellehän meillä on nollalinja ja kun tuo pentu päättää syöksähtää sinne hihnan päähän isken itse jarrut pohjaan. Tämäpä ei vain meidän pennulle passaa vaan natiainen pistää pystyyn armottoman itkupotkuraivarin ja rodeoshown. Hetken riehumisen jälkeen se paineleekin sitten lähimpään puskaan haistelemaan eikä sitten suostu liikkumaan enää mihinkään suuntaan... En vain voi käsittää mikä ihme siinä hihnassa on, koska pääasiassa (omaa pihaa ja satunnaisia oikkuja lukuunottamatta) Kajo kulkee vapaana todella nätisti. Nyt viimeisimpien lenkkien aikana on jopa alkanut tapailla kotaktia, mitä ei ole aiemmin liikkeessä tehnyt.

Lisäksi pentu, joka ei ensimmäisen viikon aikana meillä ei päästänyt pihaustakaan, on nyt alkanut löytää äänestään aivan uusia ulottuvuuksia. Kajo on alkanut haukkua imurille, omalle peilikuvalleen ja jaloille. Napero tosin haukkuu vain jaloille, jotka eivät liiku. Liikkuvia jalkoja yritetään vain kampata. Samaten Kajo on alkanut vinkumaan, jos poistun makuuhuoneeseen koiraportin taakse ja automatkat ovatkin sitten jo täyttä huutoa. Kasvattajalta kun tultiin penskahan nukkui koko matkan hiljaa omassa kopissaan, mutta nyt automatkoista on tullut aivan kamalia. Välillä on oikeasti tehnyt mieli pysäyttää auto ja tarkistaa, mikä teksasin moottorisahamurhaaja sitä pentua yrittää teurastaa...

Sitä Kajo ei tosin ole vielä hoksannut, että muutkin koirat osaavat haukkua ja murista. Kaverin havannalaisen leikkimurina saa naperon painelemaan suorinta tietä emännän jalkoihin turvaan  ja haukkuvat koirat tuo kiertää niin kaukaa kuin mahdollista, vaikka haukkua ei olisi edes sille itselleen osoitettukaan.

Melkein kaverukset :) (ainut kuva joka ei heilahtanut)

Sisäsiistihän tuo pentu ei vielä millään tasolla ole, mutta osaa kuitenkin tehdä tarpeensa todella taidokkaasti pissa-alustoille. Tähtäys ei tosin aina ole aivan kohdallaan, mutta yritys on kova. Jotain kapinahenkeä tässäkin on silti herännyt. Penska, joka ei ikinä, EI IKINÄ, pissaa liukkaille lattioille kusi suoraan alleen (lattialle), kun pesimme äitini kanssa lattioita. Seisoi vieläpä aivan äitini vieressä. Matot, kun saatiin lattioille tuo paineli ja kusi uudestaan aivan samaan kohtaan, joskin matolle tällä kertaa. Innolla odotan murkkuikää...

Sainpa tuon pennun kuullostamaan pahalta... Onhan meillä ollut paljon hyviäkin hetkiä Kajo oppii uusia asioita aivan uskomatonta vauhtia (toteutus hieman vielä vain mättää). Uusin juttu on noutaminen, jota en varsinaisesti yrittänyt pennulle edes opettaa. Kajo aikalailla itsekseen hoksasi, että kun lelun roudaa emännälle, emäntä heittää sen uudestaan. Tätä, kun alettiin vielä palkkaamaan homma alkoi sujua vielä mallikkaammin.

Onnistunut luoksetulo

Toinen mahtava luoksetulo ja häiriötekijän nenä kuvan sivussa :)

Lisäksi olen niin onnellinen siitä, että Kajo ei ole sitä helposti traumatisoituvaa tyyppiä. Kajohan monesti on jo jäänyt Pontus-havannalaisen jalkoihin leikeissä ja painellut luokseni turvaan. Ei näistä silti mitään pelkoja ole jäänyt vaan jonkin ajan päästä pentu on taas härnäämässä herra havannalaista.

Kajo myös painelee aina ovelle tervehtimään tulijoita, vaikka kesken unien. Aivan sama kuinka väsyttäisi tai olisi mikä vain homma kesken on siellä ovella pakko ainakin käydä moikkaamassa ja painella sitten vaikka takaisin nukkumaan. Lisäksi yksinolot ovat sujuneet aivan loistavasti *koputtaa puuta*. Ei mitään vikinää tai huutoa. Yleensä hetken ovella tuijoteltuaan Kajo painelee jatkamaan omia touhujaan.

On tuon pennun kanssa tullut myös vietettyä paljon laatuaikaa. On käyty laavuilemassa, kävelemässä jäällä ja nukuttu yhdessä päikkäreitä sohvalla. Tänään tosin nukuttiin päikkärit lattialla, kun makoillessani lattialla pennun seurana, se päättikin ottaa ja nukahtaa käteni päälle. Kyllähän siinä sormista ehti hävitä tunto ja selkä tulla kipeäksi, mutta ei sitä pientä suloista karvapalloa vain halua herättää.

Kyllä se vaan kaikesta huolimatta on ihana :)

Tallipoika ja pilkkimies

Eilen Kajo pääsi tutustumaan ensimmäistä kertaa tallielämään. Hieman pientä kummastutti ne kaikki hajut ja isot eläimet. Hyvin pentu kuitenkin pärjäsi. Treenailtiin hieman luoksetuloa ja istumista siinä kentän laidalla, kun kaveri ratsasti ja hyvin malttoi pentu keskittyä. Vinkki muuten vielä kaikille hevostelijoille, jotka ovat joutuneet jahtaamaan hevosta tarhasta: hankkikaa vinkulelu. Tuli muuten koko lauma viivana aidalle riviin, kun vinguttelin pesukarhua Kajolle.

Lisäksi Kajo alkaa ilmeisesti päästä pikkuhiljaa ujoudestaan. Iltapäivästä kutsuin pari kaveria kylään, jotta penska näkisi välillä vieraitakin naamoja. Aikaisemminhan Kajo on painellut johonkin hiljaiseen nurkkaan nysväämään, kun vieraita on käynyt. Nyt kuitenkin hetken tutkimisen jälkeen pentu hyppi jo aivan täysillä ventovieraan ihmisen sylissä. Suostui jopa leikkimään lyhyitä aikoja vieraiden kanssa, vaikka itse poistuinkin kauemmas tekemään ruokaa. Katoamiseni huomatessaan pentu kyllä paineli äkkiä perääni.

Melkoisia epätoivon tunteitakin tuo pentu eilen illalla emännässään herätti yrittäessään tuhota koko talon ja erityisesti oman petinsä (koko talo alkaa pikkuhiljaa olla kuorrutettu etikalla).

Tänään pentu on kuitenkin tähän asti ainakin käyttäytynyt mallikkaasti. Käytiin äsken jäällä kävelemässä, kun on kerran niin kaunis sää. Rannassa hoksattiinkin, että hemmetti, tänään on pilkkikisat. Onneksi juuri sillä alueella, minne olimme menossa oli suhteellisen hiljaista ja pystyin päästämään Kajonkin irti. Nähtiin melkoinen määrä hiihtäjiäkin, jotka kiinnostivat pentua niin mahdottomasti. Ihan ei kuitenkaan uskaltanut perään lähteä, onneksi. Eräällä hiihtäjällä oli vielä suomenpystykorva mukana, joka nosti melkoisen älämölön huomatessaan jaloissani pyörivän karvapallon. Tottakai tämänkin hiihtäjän piti sitten koirineen pysähtyä siihen tuijottamaan räksyttävää pystykorvaa karkuun vipeltävää pentua... Kutsuipa hiihtäjä vielä moikkaamaan omaa koiraansa. Onneksi pystyin helposti kuittaamaan kutsun sillä ettei pennulla ole vielä rokotuksia. Muuten lenkki meni vallan mainiosti. Kajo pysyi koko ajan lähellä ja tuli jopa kutsusta vauhdilla luokse :)

Hajuja, hajuja ja lisää hajuja

Mikähän tuostakin naperosta kasvaa, kun jo kahdeksan viikkoisena viilettä menemään nenä maata viistäen. Hajut ovat pienelle parasta maailmassa ja kun hyvä haju löytyy saa emäntä piiloutua, juosta karkuun, hyppiä, pomppia ja huutaa eikä pentua kiinnosta. Tänään käytiin ensimmäistä kertaa vähän yleisemmällä tiellä kävelemässä ja voi elämä sitä vetoa, kun pentu hoksasi ensimmäiset vieraan koiran kakat. Tuo sintti ihan tosissaan yritti vetää päästäkseen haistelemaan sen läjän tien varrella. Edes namit eivät yleensä niin ahnetta possua siinä vaiheessa kiinnostaneet. Pitkään sain maanitella ja houkutella että penska suostui luovuttamaan ja jatkamaan matkaa.

Samalla kävelyllä tuli myös ensimmäistä kertaa toinen koirakko vastaan. Onneksi hihnan päässä sentään oli tuttu ihminen, joka hoksasi pitää koiransa kanssa hieman etäisyyttä. Kovasti olisi Kajoa toinen koira kiinnostanut, mutta pysyi kuitenkin tiukasti emännän jalkojen välissä turvassa. Hönö.

Eilen leikkailtiin pennulta myös kynsiä mistä saatiinkin melkoisesti draamaa. Etutassut antoi leikata hyvin, mutta takatassujen kohdalla nostettiin älämölö ja aloitettiin rimpuilu. Lopulta saatiin kyllä leikattua kaikki, mutta pitää kyllä yrittää keksiä jokin tehokkaampi tapa hoitaa homma. Kajo kun kiemurtelee niin paljon että takatassujen kynnet on muutenkin vaikea leikata. Vinkkejä? Mitattiin samalla pentu ja saatiin tulokseksi karkeasti 23-24 cm. Pitää yrittää tähänkin keksiä jokin tehokkaampi tapa, kun tuolla mittanauhalla ei kauhea tarkkaa tulosta saa.

Päivän epäoleellinen tieto: Kajo kuullostaa kissalta haukotellessaan.

On maailmassa monta ihmeellistä asiaa

Olipa pennulla varsin tapahtumarikas päivä. Ensimmäisenä tehtiin tuttavuutta välttämättömiin hoitotoimenpiteisiin ja otettiin se pakollinen seisotuskuva tänään 8 viikkoa täyttäneestä pennusta. Eihän siitä seisomisesta meinannut tulla mitään. Ollaan harjoiteltu nyt niin ahkerasti istumista, että uuno oli vakaasti sitä mieltä, että kyllä se nami pitäisi saada kun iskee sen takapuolen maahan. Kameran sarjatulituksella saatiin kuitenkin lähes siedettävä lopputulos. Korkeuden ja painon mittaaminen jäänee kyllä suosiolla huomiselle, kun ei tuo duracell-pupu malta pysyä hetkeäkään paikallaan.

Sekunti ennen istahtamista (pahoittelen kaaosta pöydällä)

Aamupäivästä käytiin myös vähän kävelemässä läheisellä peltotiellä. Pakollinen lyhyt autotien pätkä mentiin hihnassa, mutta pellolla sai penska juosta niin paljon kuin sielu vain sieti. Kyllä sitä menoa sitten riittikin. Kajo viiletti menemään pitkin peltotietä aivan onnessaan. Päästiin nauttimaan kauniista ilmasta ja pentu sai hieman purkaa höyryjään.

Piti välillä spurtata emäntä kiinni

Kova oli meno pennulla

Pieni koira, suuri maailma

Peltolenkin jälkeen väsynyt pentu saikin sitten jäädä kotiin pariksi tunniksi yksinään, kun emännän piti lähteä poikaystävää viemään kaupunkiin bussipysäkille. Eipä Kajo kyllä ollut moksiskaan vaan oli ilmeisestin koko ajan touhunnut kaikessa rauhassa omiaan.

Myöhemmin käytiin vielä läheisen koulun pihalla pyörimässä, kun se oli jo tyhjillään. Vesilätäkkö aiheutti pentu paralle suuren järkytyksen eikä siitä meinattu tulla yli sitten millään. Vasta, kun kauempaa huutelin, pentu rohkaistui taiteilemaan itsensä pelottavan valtameren yli. Samalla reissulla saatiin myös pari uutta tuttavuutta: pyörä ja eräs satunnainen autoilija, joka pysähtyi ihailemaan naperoa. Pyörä aiheutti melkoista tuhinaa ja puhinaa ja taisi sieltä suusta livetä jotain haukuntapaistakin. Autolle riitti vain mulkoilu emännän jalkojen välistä. Positiivista vielä, että sama autotien pätkä, joka menomatkalla oli ollut pennun mielestä aivan hirveän pelottava, meni takaisinpäin mennessä kuin vettä vain. Ei enää tietoakaan aikaisemmasta jännityksestä.

Illasta vielä tuttava kutsui meidät kylään. Kajo pääsi siis samalla tutustumaan tämän kaverin havannankoiraan, joka tuleekin todennäköisesti olemaan ainut koirakaveri toistaiseksi. Täällä korvessa, kun ei potentiaalisia leikkikavereita Kajolle oikein ole. Hienosti Kajo kyllä suhtautui yli-innokkaaseen havannalaiseen. Ei naperoa selvästi pelottanut (ehkä hieman epävarma kuitenkin) vaan se suhtautui lähinnä välinpitämättömästi. Vasta, kun uusi paikka oli tutkittu ja havannalainenkin vähän rauhoittunut alettiin tehdä tuttavuutta. Lopussa Kajo jo painelikin ympäri vierasta asuntoa aivan onnessaan. (Kyseisen kaverin kissa, joka ei yleensä välitä koirista, ilmeisesti piti Kajoa joko jäniksenä tai rottana, sillä se asettui välittömästi vaanimaan pentu sohvalle)

Ei tuota katsetta vain voi vastustaa.

Nyt on kotona väsynyt koira, joka muuten juuri murisee unissaan.

Tästä se alkaa

Tästä se tosiaan alkaa, sekä blogin ylläpitäminen ja elämä koiranpennun kanssa. Viime perjantaina meille vihdoin ja viimein kotiutui shetlanninlammaskoiran urospentu, Rosebridge's Comet eli Kajo.

Automatkalla otettiin rennosti

Viime päivät ovat sujuneet varsin mallikkaasti. Tarpeet on saatu jo todella hyvin ulos, joskin Kajoa tuskin juuri kiinnostaa minne pissinsä tekee kunhan saa tehdä. Emäntä tässä vain yrittää olla skarppina ja roudata pennun oikeaan aikaan pihalle. Muuten talon tavoille opettelu onkin sitten vielä hieman vaiheessa. Matot ja puiset huonekalut erityisesti ovat pennun mielestä kuin luotu puruleluiksi.

Koska haluan pitää makuuhuoneet koiravapaana alueena, olen nyt nukkunut nämä ensimmäiset yöt pennun kanssa olohuoneessa. En tosin usko, että Kajo olisi edes huomannut jos olisin nukkunut omassa huoneessani. Pentu on nukahtanut iltaisin reilusti ennen minua ja on ollut hiljaa molemmat yöt. Noin puolen seitsemän aikaan aamulla alkaakin sitten armoton kolina ja tassujen töpötys. Siitähän se riemu vasta ratkeaakin, kun pentu huomaa, että nyt emäntä heräsi. Ennen kahdeksaa ei voi kävellessä edes jalkojaan nostaa, kun tuo uuno pyörii ympärillä kuin väkkärä.

Uusiin asioihin Kajo suhtautuu ihailtavalla rohkeudella. Pantaan se ei sanonut mitään ja hihnassakin kulkee jo kuin vanha tekijä. Pääasiassahan pentu saa toki juosta vapaana kun maalla vielä asutaan, mutta onhan se hihnakäytöskin jossain välissä opittava. Imurikin käytiin tänään kaivamassa kaapin pohjalta. Alkujärkytys oli varsin suuri, mutta hetken ihmeteltyään Kajo olikin jo täysillä "auttamassa" siivoamisessa yrittämällä kampata minut hyppimällä jälleen jaloissa.

Linssilude suunnitteli syövänsä kameran