Sivut

30.12.2016

Agiliitelyä ja uuteen vuoteen valmistautumista



Nyt on lomat lomailtu ja peltolenkit heitetty ja palattu vihdoin takaisin kotiin kaupunkiin. Agilityn kanssa on siis ollut joulun lomailun takia melkein pari viikkoa taukoa, joten oli ihan mielenkiintoista lähteä katsomaan, miltä tilanne nyt näyttää. Tarkoitus oli tänään olla ohjatut treenit, mutta ikävä kyllä ohjaaja joutui perumaan eli päädyttiin Kajon kanssa treenailemaan ihan kahdestaan.

Työn alla tällä hetkellä on erityisesti kepit ja kontaktit, mutta tänään laiskotti enkä jaksanut alkaa asetella kujakeppejä paikalleen. Joku on fiksuna liittänyt seuran kahdet kujakepit 14 kepin pötköksi eli yksin sen kasan siirtely ei ole muuten ihan läpihuutojuttu. Hyvin on keppien kanssa kuitenkin päästy alkuun ja pääasiassa ne sujuvat ihan hyvin kunhan muistan olla vaikeuttamatta tehtävää liian nopeasti.

Kontakteja ollaan harjoiteltu tähän asti vain puomilla ja hyvin on karvamakkara oppinut kipittämään puomin päähän nököttämään ja odottamaan namia. Namialustan käyttö on vain vähän vielä jotain sinne päin, koska Kajo sen kanssa helposti unohtaa omistavansa takajalat, jolloin perse helposti putoaa puomilta. Kontaktit siis sujuvat, mutta itse puomi onkin sitten vähän jännempi juttu. Urpo kun ei vieläkään osaa päättää onko puomi maailman kivoin vai maailman pelottavin este. Ensimmäisellä kerralla, kun puomia harjoiteltiin, meni homma ihan hyvin. Toisella kerralla Kajoa taas pelotti niin vallan mahdottomasti ja sitä ei meinannut millään saada kulkemaan puomia päästä päähän ja sittenkin mentiin vain varovasti hiipimällä. Tänään sitten puomi olikin taas maailman kivoin juttu ja jouduin itsekin juoksemaan turbotetun karvaotuksen perässä, kun se innoissaan viiletti puomia päästä päähän. Että otapa tuosta eläimestä sitten joku tolkku...

Näiden lisäksi oli tarkoitus harjoitella valssia, että saan itsekin vähän jalkojenhallinta treeniä ja Kajo pääsee hyppäämään perusesteitä, jotka ovat sen ehdoton suosikki. Mokomalla sähikäisellä oli ilmiesesti vaan ollut vähän liiankin ikävä treenaamaan, kun tauon aikana oli jo ennestään menohaluisen eläimen vauhti suurinpiirtein tuplaantunut. Tuli nimittäin valsseista takaaleikkauksia ja epämääräistä juoksentelua, kun pieni pallosalama viiletti menemään ja jäin itse auttamattomasti jälkeen. Yritin vain kestää koiran mukana ja huudella perästä ohjeita :D Hyvin Kajo kuitenkin ohjautuu oikeaan suuntaan, vaikka itse olenkin toivottomasti myöhässä (tyylipisteitä ei vaan näillä suorituksilla jaeta). Ainakin koiralla oli kivaa ja kyllä siinä sai itsekin hyvät naurut, kun pikkumies on ehtinyt jo hypätä esteet jo moneen kertaan ja eestaas ennen kuin ehdin edes kissaa sanoa.

Treeneistä ei tänään tullut kuvamateriaalia, joten voitte ihailla Kajon isoa nenää

Sitten siihen vähän Kajon kannalta ikävämpään aiheeseen eli uuden vuoden juhlintaan... Kajo on viimeeksi joutunut kuuntelemaan raketteja sellaiset kolmisen vuotta sitten ja silloinhan naapuri lojautti juuri meidän reppanan pään yläpuolella raketin, kun pieni kävi takapihalla pissillä. Jälkikäteen ajateltuna, joo oli virhe laskea koiraa edes takapihalle, mutta turha enää itkeä, kun paskat on jo housussa... Lopputulos oli kuitenkin, että Kajo säikähti ihan kuollakseen ja loppu yö menikin sohvan nurkassa panikoidessa.

Ei mennyt ensimmäinen uusi vuosi ihan putkeen...

Tämän jälkeen on vahingosta viisastuttu ja vietetty uudet vuodet aina jossakin perimmäisessä korvessa, missä ei tarvi pienen koiran raketteja kuunnella. Nyt on kuitenkin tänä vuonna edessä uuden vuoden viettäminen kaupungissa ensimmäistä kertaa sekä minulle että koiralle. Nyt onkin sitten jännät paikat, että mitenkä Kajo mahtaa reagoida paukkeeseen näin monen vuoden jälkeen. Kajo on kuitenkin yleisestikin varsin herkkä sielu, joten varaudutaan siis nyt jo pahimpaan. Tehtiin siis reissu Mustiin ja Mirriin ja käytiin nappaamassa mukaan uusi puolkurra sekä pikkuinen pullo Pet Remedyä ja toivotaan, että näillä pärjätään. Puolkurraa en Kajolla yleensä käytä, mutta koska aivan tasan varmasti joku idiootti aloittaa rakettien paukuttamisen taas etuajassa, niin ajattelin, että tuon puikulapään on edes vähän haastavampi saada itseään irti puolkurrasta kuin normipannastaan. Tuon karvapehkon takia, kun Kajon peruspantaa ei kovin kireälle saa vaan se pysyy paikoillaan lähinnä juuri sen karvamäärän avulla. Lisänä toki nyt uuden vuoden ajaksi tulee ulkoiluun myös valjaat. Yritetään siis kaikin keinoin minimoida riski, että pitää lähteä meidän panikoivaa mammanpoikaa lähteä jostain metsästä hakemaan.

Perskärpäsen oli pakko päästä mukaan kuvaan

Vietetään uusi vuosi siis kiltisti neljän seinän sisällä oman pehreen kesken ja musiikkia kuunnellen. Kajolle tietysti asetetaan myös porttikielto ikkunalaudalle ja varataan sen sijaan paikka emännä kainalosta, jossa pieni koira iltaa voi turvallisesti vietellä.

24.12.2016

Taas toivotus hyvän joulun...

Kajo ja Kajon palvelijat toivottavat kaikille hyvää (ja turvallista) joulua! Nyt on joulua jo hetki lusittu ja ainakin toistaiseksi meillä on kaikki elossa, päivystysreissuilta vältytty ja Kajo pidetty kaukana suklaasta. Tähän mennessä vain yksi tapaturma, josta säästyttiin mustelmilla, säikähtäneellä koiralla ja kipeällä kyynärpäällä! Voin siis hyvällä omalla tunnolla sanoa, että varsin onnistunut joulu tänä vuonna. Lahjoissakaan ei valittamista... ;)

Kajo-tonttu

Tultiin siis jälleen kerran kotikonnuille, pellon keskelle joulua viettelemään. Seuraksi lähti mies ja napattiinpa vielä mokoman pikkusiskokin matkalta mukaan. Kiirettä on pitänyt joulun valmistelussa eli Kajo ei ole päässyt ihan niin paljon pellolle juoksentelemaan kuin ehkä olisi halunnut, mutta eiköhän tämäkin vääryys vielä tässä loman aikana ehditä korjata. Huomiota on tirriäiselle kuitenkin sadellut, kun tuo kälykokelas otti asiakseen puunata meidän pikkukarvakasan ihan huolella. Kajo ei erityisemmin kyllä harjausta arvosta vaan se alkaa monesti pideltävyydeltään muistuttaa enemmän saippuapalaa kuin pörröistä ja herttaista pikkukoiraa. Joutuipa reppana vielä pitäkstä aikaa pesullekin. Tämä olikin se joulun vaarallisin tehtävä, joka aiheutti tuon edellä mainitun ainokaisen pienen tapaturman. Kajo pakeni suihkuun joutumista siis saunaan turvaan ja lähdinpä sitä sieltä kampeamaan alas. Lapsesta asti on äiti varoitellut, että kylppärin lattia on liukas, ole varovainen. Piti näin joulun kunniaksi vähän kapinoida ja vielä itse varmistaa asia. Lopputulos: Joo-o, on se liukas ja siinä sitten mentiinkin pitkin pituutta lattialle koira kainalossa. Kuin ihmeen kaupalla säästyi minulta pää suuremmilta kolhuilta ja Kajokin lähinnä vain säikähti, kun emäntä lentää selälleen pitkin lattioita :D Kajohan oli tiukasti puristettu rintaa vasten, ettei pieneen vain pääse sattumaan (koiran turvallisuus ensin tottakai). Kyynärpäähän tuli pari kaunista mustelmaa, mutten muuten säästyttiin vammoilta ja saatiin lähinnä porukalla hyvät naurut. Pesulta ei tällainen pieni haaveri Kajoa kuitenkaan pelastanut.

Muuten on joulu taas mennyt sukuloidessa ja syödessä. Kuunneltiin joulurauhan julistus (Kajokin napotti tv:n edessä pää kenossa ja korvat hörössä), syötiin joulupuuroa (Sain mantelin!) ja jaettiin taas suvun kesken juorut ja kuulumiset niin kuin asiaan kuuluu. Käytiinhän sitä haudatkin kiertämässä hillittömässä räntäsateessa! On muuten jännää se kynttilöiden sytyttäminen tuulessa ja räntämyräkässä...

Kajo tarvitsi vähän apua lahjan avauksessa :)


Iltaa tultiin kuitenkin viettämään ihan perheen kesken kotiin, saunottiin, syötiin ja lahjat jaettiin. Kajo sai tuommoisen ihme laitteen, johon sen pitäisi pudottaa pallo, jolloin laite heittää sille pallon takaisin ja pari namia vielä matkaan. Ei se Kajo kyllä ihan tainnut hoksata sen pointtia... Pallo oli ihan tyhmä ja urpo yritti saada namit laitteesta lähinnä tunkemalla päänsä vekottimen sisään. Jääköön siis vielä harjoiteltavaksi mokoman vekottimen käyttö. Lahjapaperiin käärityn luun repiminen oli tänään paljon mielekkäämpää :D Vähän piti kyllä siihenkin operaatioon mennä auttamaan, kun tuo meidän järjenjättiläinen oli sitä mieltä, että luun olisi voinut syödä papereineen...

"Mamma, mä en tajuu! Auta!"
Loppuillasta kaivettiin Munchkin lootasta ja ruvettiin porukalla pelaamaan. Kajo reippaana shetlantilaisena osallistui peliin parhaansa mukaan kävelemällä pelilaudalla, sekoittamalla kortteja ja asettumalla lopulta varpaanlämmittimeksi ja ohjekirjatelineeksi.  Meillähän ei ole enää Kajon tulon jälkeen päässyt edes yksin vessaan, kun pienen perskärpäsen pitää päästä mukaan kaikkeen ja kaikkialle...


Karvainen ohjekirjateline ja yleispätevä maskotti

Päivä on ollut pienelle koiralle kuitenkin jo pitkä ja on tuossa silmä jo lupannut pidemmän aikaa. Aina välillä pitää havahtua tarkistamaan, missä väki menee ja sitten voikin pikkukoira taas palata unten maille. Vielä muutamat pelit vielä pelaillaan ja eiköhän sitten oteta koirasta mallia ja painuta unten maille koko kööri. Taas on yksi joulu nähty ja koettu ja seuraavaksi aletaankin valmistautua uuteen vuoteen. Tällä erää kuitenkin hyvää ja leppoisaa joulua kaikille!

ZZZZZ

Ps. Kajo on ilmeisesti rakkautta vailla, kun näin iltapuhteena yrittää omaa mantteliaan nylkyttää...





18.12.2016

Maalaislomailua ja pikkuiset pikkujoulut

Lähdettiin tänä viikonloppuna taas Kajon kanssa reissuun. Mikkelissä oli luvassa lauantaina pikkujoulut, mutta päätettiinkin lähteä jo torstai-iltana liikenteeseen ja vietettiin pari yötä ihan kotikonnuilla.

Kajo nauttii aina kovasti, kun päästään käymään maalla, missä se sai pentuaikansa kasvaa. Tilaa riittää ja myös tuttuja naamoja. Meidän Kajo on syvästi kiintynyt äitiini ja tämän mieheen... Mutta vain kun minä en ole paikalla. Kaksinaamaisella piskillä on prioriteettilista, kenen kanssa se milloinkin suostuu kaveeraamaan. :D

Parasta kuitenkin Kajon mielestä maalla on peltosinkoilu ja tottakai tästäkin ilosta päästiin tälläkin reissulla nauttimaan. Lunta oli itseäni vain nilkkoihin, mutta tuolle kääpiöllehän sekin on jo paljon. Tirriäinen saikin siis varsin hyvän hankitreenin lenkkeilyn lomassa. Kivaa kuitenkin oli ja juosta sai pieni koira niin paljon kuin vain sielu sieti. Kovasti kyllä oli herra virtapiikki silti jaloissa komentamassa, että pitäisi mamman kanssa saada tehdä temppuja. On saattanut jätkä ehkä virittäytyä vähän liikaa tuohon treenaamiseen...

Pörhö pellolla

Komentaja Kajo

Lauantaina lähdettiinkin sitten Mikkeliä kohti kaveriporukan pikkujouluja juhlimaan. Kajo tottakai pääsi edustamaan karvakaverina. Porukkaa oli tietenkin paikalla varsin paljon ja se oli odotettavastikin pienelle paimenelle vähän jännä paikka. Kajo ei koskaan ole juuri vieraista ihmisistä perustanut ja ei erityisemmin arvosta itseensä kohdistuvaa huomiota. Alku menikin urpolla ympäri kämppää sinkoillessa, varovasti vieraita haistellessa ja silittäviä käsiä väistellessä. Kaikkeen piti silti tietysti osallistua ja vartavasten änkeä huomion keskipisteeksi ja kaikkien jalkoihin. Alan olla aika vakuuttunut, että Kajon elämäntehtävä on kampata elämänsä aikana mahdollisimman monta ihmistä. Illan saldo olin kuitenkin vain yksi onnistunut kamppaus, joten ei ole kyllä ollut karvamakkaran suoritus tänään ihan täydessä terässä. Muuten ilta menikin pitkälti mammaa vahtiessa, sillä eihän mammaa nyt tietysti voinut missään nimessä silmistä päästää (tiedä vaikka häviäisi vielä) vaan pikkumies kipitti kantapäillä aina, kun erehdyin takapuoleni nostamaan sohvalta. Poikkeus tähän kuitenkin tuli ja mamma täytyi jättää ilman vahtia (ounou), kun muuta porukkaa oli keittiössä syömässä ja Kajon oli ehdottomasti huolehdittava siivouspäivystyksestä.

Ei se turboeläinkään jaksa hamaan loppuun asti kuitenkaan stressata vaan kyllä sekin jossain vaiheessa juhlia rauhoittui nurkkaan nukkumaan ja ponkaisi vain ylös, jos mieheni tai minä satuimme siirtymään. Kävipä Kajo myös tulevan kälyni sylissä vetämässä pikatorkut :)

Pakollinen poseeraus kuusen edessä :)

Koska Kajo on uljas vahtikoira se myös reippaana miehenä valvoi tarkasti myöhemmin illalla ilmapatjan täyttämistä. Oli muuten meidän vhiaisen marsun mielestä vaarallista puuhaa se ja täytöstä huolehtineen kaverin Kajo kyllä ripitti reippaasti haukkumalla operaation jälkeen. Nössön piti saada taas mamma mukaan toteamaan, ettei ilmapatja olekaan hyökkäämässä kenenkään kimppuun. Patjan täyttäjäkin sai anteeksi, kun hetken heitteli Kajolle lelua :)

Nyt odotellaankin, milloin loput porukasta ilmaantuvat baarista ja Kajo pääsee talonvahtina haukkumaan koko köörin ja ehkä aiheuttamaan, jollekin reppanalle sydänkohtauksen.

Herra Nenä toivottaa kaikille rentoa ja rauhallista joulunodotusta!


15.12.2016

Muistellaanpa sitä murrosikää

Koska blogin pidosta tuli pidettyä pari vuotta taukoa, on paljon asioita jäänyt kertomatta ja aika kultaa muistot ja sitä rataa. Kajon murrosikää ei tosin kyllä mikään määrä aikaa onnistu kultaamaan... Joten muistellaanpa hieman vanhoja.

Kajo oli pentuna varsin näpsäkkä pikkukoiran alku, ahne, hieman arka, fiksu, itsepäinen välillä raivostuttavuuteen asti sekä älyttömän noheva. Voin pienellä ylpeydellä sanoa, että Kajo oli reippaasti pentukurssin priimus ja teki hienoa perusasentoa, kun muut vielä treenasivat katsekontaktia (yhtään ei oma kehu haise). Lähtökohdat olivat siis varsin hyvät. Kajon murrosikää paljon pahempaa en kuitenkaan osaa edes kuvitella.

Onhan tuo nyt ihan syötävän suloinen <3

Eipähän nuo koiratkaan ikuisesti lapsina kestä, ikävä kyllä. Kajon murrosikä taisi muistaakseni näyttää ensimmäisiä merkkejään siinä kuuden kuukauden jälkeen. Hajut alkoi pientä jätkää kiinnostaa niin mahdottomasti ja itseasiassa oikestaan kaikki muu paitsi mamma oli melkolailla mielenkiintoisia. Natiainen löysi tässä vaiheessa myös oman äänensä ja voi että kun sitä olikin sitten kiva käyttää autoille, liikennemerkeille, pienille vihreille miehille ja paremman puutteessa vaikka ihan huvikseenkin. Emännän puolella oli tässä vaiheessa pientä hammasten kiristelyä, mutta ihan hallittavissa urvelo kuitenkin oli, joten elämä jatkui.

Sitten syksyllä muutettiinkin miehen kanssa saman katon alle rivitalokolmioon, kun Kajolla oli ikää sellaiset apauttiarallaa ehkä 8 kuukautta. Se olikin sitten murkkuikää kolkuttelevalle tenavalle viimeinen niitti ja pakka levisi lopullisesti käsiin. Ensinnäkin fiksu eläin keksi aloittaa uuden uutukaisen asunnon tuhoamisen. Joka kerta, kun tulin töistä, sain jännittää, että mihin pikkumies tällä kertaa on keksinyt hampaansa upottaa. Täysin tarkkaa saldoa en kyllä enää muista, mutta listalta taisi löytyä ainakin kolme syötyä mattoa (jokaisesta syöty reunoihin monta isoa koloa), järkyttävä määrä syötyjä nenäliinoja, muutamat natustetut kengät (suutarin paras kaveri), herran oma tuhottu peti (ja sisukset ympäri kämppää levitettynä), reikä seinässä ja sitä rataa. Oma henkilökohtainen suosikki kuitenkin on 1000 palan palapeli, joka juuri edellisenä iltana oli valmistunut ja oli keittiön pöydällä odottamassa kehystämistä. Mokomahan jäi vielä itseteosta kiinni heilutellessaan tyytyväisenä pöydällä häntää, kun tulin kotiin. Siinä sai kyllä pieni eläin huutia ja taisinpa sen vielä heittää takapihalle jäähylle ihan vain, etten tekisi siitä rukkasia juuri siinä paikassa.

Herttainen kaveri...

Tuhoamisen lisäksi ennen niin ahne possu päätti, että nyt syöminen on nössöille ja hänen korkeudelleen ei sellainen sovi. Sen tilalle voidaan ottaa sellaisia aktiviteetteja kuten lenkillä räyhääminen ja yleinen perseily. Tämä on se vaihe, jossa ymmärsin, mistä koiran murrosiässä todella on kyse. Tässä vaiheessa Kajon kanssa oli lähes mahdotonta tehdä mitään, sillä sellaista motivaattoria en löytänyt, jolla olisin sen huomion saanut, kun poistuttiin kotiovesta pihalle. Pitkälti kaikki, mitä pentuna oli opittu, unohdettiin ja mikään uusi ei mennyt kalloon. Asuimme varsin kaukana kaupungista, joten esimerkiksi koirakoulujen kursseille osallistuminen oli hyvin haastavaa eikä lähipiiristäkään löytynyt kovin paljon löytynyt apua. Kajo on minulle ensimmäinen oma koirani, joten ihan kokemuksen puutteen vuoksi menin sen murrosiän edessä varsin kädettömäksi. Myönnän, että olin tässä vaiheessa epätoivoinen. Kajosta oli tarkoitus tulla minulle harrastuskaveri, mutta en saanut siltä vaadittua edes katsekontaktia neljän seinän ulkopuolella. Jouduttiin tämän vuoksi siis myös rajusti vähentämään ennen niin rakasta vapaana lenkkeilyttämistä, sillä Kajosta oli tullut hyvin arvaamaton häiriöiden edessä enkä voinut siihen enää luottaa.

Pieni herra mököttää

Vaikeuksista ja epätoivosta huolimatta porskutettiin kuitenkin eteenpäin. Kajo taisi olla noin vuotias, kun osallistuttiin sen kanssa ensimmäisiin näyttelyihin. Olin muistaakseni ottanut mukaan neljänlaisia erilaisia nameja, joista Kajo yleensä piti. Arvata tietysti saattaa, että eihän näyttelypaikalla niistä yhdetkään kelvanneet. Kehä itsessään meni päin persettä, mutta ilmeisesti tuomari ei siitä välittänyt vaan sijoitti Kajon luokkansa kolmanneksi erinomaisella arvostelulla. Kajon murkkuperseilylle ei kuitenkaan näkynyt loppua. Kärvisteltiin hormonihyrrän kanssa eteenpäin muistaakseni ainakin puolisen vuotta ennen kuin se alkoi osoittaa mitään aikuistumisen merkkejä. Kuitenkin, kun muutimme Joensuuhun Kajon ollessa reilu 1,5-vuotias alkoi ensimmäisiä merkkejä murkkuiän väistymisestä näkyä. Hajut kyllä kiinnosti edelleen aivan luvattoman paljon eikä narttujen lähelle ollut mitään asiaa, mutta riittävän hyvällä palkalla jotain yhteyttä Kajoon alkoi jo saada. Hiljalleen aloitettiin siis opettelemaan uudestaan vanhoja asioita ja kyllä sitä edistystä alkoi vähän kerrallaan näkyä.


Onnellinen (ja lähes aikuinen) koira

Tällä hetkellä Kajo on hieman vajaa 4-vuotias ja murrosikä on luojan kiitos jäänyt jo taakse. Kajo taisi muitaakseni olla siinä kolmen vuoden hujakoilla, kun pystyin hyvillä mielin ensimmäisen kerran sanomaan, että nyt on meillä kotona aikuinen koira. Nykyisin Kajon työskentelymotivaatio on aivan uskomaton. Yrittää varmaankin paikata menetettyjä vuosia :D Nyt Kajo on juuri sellainen koira, jollaista aina kaipasinkin. Se on herkkä, rakastava, innokas, enereginen ja aina täysillä mukana, mitä sitten ikinä tehdäänkään. Murkkuikä jätti kuitenkin jälkensä. Remmiräyhäämisestä ei olla vieläkään päästy eroon, vaikka töitä sen eteen tehdään päivittäin. Kajo ei myöskään nykyisin tule enää juttuun muiden urosten kanssa. Se ei ole suoraan silmille hyppäävää mallia, mutta kukkoilee niin pitkään, että jos ei satu aivan lehmänhermoinen kaveri vastaan, on tappelu taattu. Lisäksi Kajon häiriötyöskentely on vieläkin heikkoa. Olemme ensi vuoden alussa aloittamassa agilityn alkeisryhmässä ja rehellisesti sanottuna minua pelottaa. Toivon hartaasti, että ohjaaja ymmärtää, että Kajon häiriötyöskentely ei ole vielä varmaa ja erityisesti muiden urosten läsnäollessa yksikin virhe voi olla jopa vaarallinen. Toiveikkaana kuitenkin eteenpäin. Ongelmakohtia treenataan ja uutta opitaan vauhdilla :) Kaikesta huolimatta voin rehellisesti sanoa, että tuon rakkaampaa karvaotusta en olisi koskaan voinut saada!



9.12.2016

Missä mennään treeneissä

Tällä erää on kuvamateriaali hieman vähäistä, sillä olen ollut laiska värväämään ihmisiä kuvaamaan treenejä. Tarkoitus olisi nyt kuitenkin tehdä tilannekatsausta rally-toko ja agility treenien tilanteesta ja miettiä asioita, joihin jatkossa pitää keskittyä.

Rally-toko
Rallyssa ollaan otettu nyt Kajon kanssa alkusyksyn jälkeen monta askelta taaksepäin, sillä seuraaminen alkoi rakoilla aika pahasti. Kajon seuraaminen on aina ollut enemmän tai vähemmän vapaamuotoista ja melko väljää, mutta ongelmat ovat alkaneet korostua. Kajo keittää treeneissä hyvin helposti ja sillä on taipumusta kiilailla seuraamisessa edelleni (ja monesti lähes kampata minut) sekä varsinkin hitaassa vauhdissa poikittaa voimakkaasti. Olen aiemmin joutunut tekemään herra tättähäärän kanssa radat hyvin nopeasti kävellen ettei se etuilisi, mutta tästä seurauksena on ollut huolimattomia kylttejä sekä yleistä omiin jalkoihini sotkeutumista. Nyt onkin vauhtia hidastettu normiseuraamisessa ja ruvettu houkuttelulla opettamaan seuraamisen paikkaa tarkemmaksi. En pidä houkuttelusta menetelmänä, koska minulla on aina vaikeuksia päästä siitä kädestä eroon ja pitkä ihminen ja pieni koira on lisäksi vähän huono yhditelmä, mutta tässä kohtaa en keksinyt parempaakaan keinoa. Nyt ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että olen saanut kättä jo jonkin verran taas nostettua ja Kajo suhteellisen hyvin muistaa paikkansa kunhan siitä välillä vielä muistuttaa. Palkkailla saa vielä runsaasti ja oman katseeni suunnasta saan olla tarkka, sillä Kajo selvästi kaipaa katsekontaktia seuraamisessa.

Video on kuvattu aiemmin syksyllä, mutta siinä näkyy hyvin tuo seuraamisen väljyys.


Toinen ongelmakohta on suuressa yksinkertaisuudessaan oikealle kääntyminen, joo-o sekin voi olla vaikeaa, ja hieman samaan aiheeseen liittyen myös vasen täyskäännös (ns. saksalainen käännös). Kumpaankin tuo otus tahtoo ottaa liikaa vauhtia ja kaarrokset venyvät aaaivan liian pitkiksi. Saksalaiseen Kajo tuntuu oikein ottavan vauhtia niin, että vaan ruopimisjäljet jää perään. Näitä olen kanssa yrittänyt tiivistää palkkaamista nopeuttamalla ja pienellä houkuttelulla. Saksalaista ollaan myös tehty seinää vasten, jolloin tuo turboahdettu karvamakkara ei pääse tekemään monen metrin kaarrosta. Edistys tässä vaiheessa on kuitenkin minimalistista.

Eteen istumisessa ollaan puolestaan tehty ihan huimaa kehitystä. Kajo jostain syystä tekee tehtäviä luupäisesti miten sattuu pitkään ennen kuin yhtäkkiä jokin ratas loksahtaa kohdalleen ja mokoma alkaakin suorittaa tehtävää kuin paraskin ammattilainen. Näin kävi eteen istumisen kanssa. Jauhettiin "eteen" -käskyä varsin pitkään ja jostain syystä se tuntui olevan Kajolle hyvin vaikea käsky ymmärtää. Lähes poikkeuksetta se ainakin jäi liian kauas ja hyvin usein myös pahasti vinoon. Ilman apuaskelta hommasta ei taas tullut yhtään mitään. Heitettiin treenaaminen pariksi viikoksi narikkaan ja keskityttiin muuhun ja seuraavalla kerralla treeneissä koiralle "eteen" -käsky olikin selvä kuin pläkki. Note to self: Anna koiralle muutama viikko aikaa pohtia käskyjä: sillä on vain pitkät piuhat! :D

Muuten alokasluokan kyltit alkavat olla suhteellisen hyvin hallussa. Liikkeestä maahanmenon vinous todennäköisesti korjaantuu kunhan saadaan se seuraaminen haltuun ja muuten sitten vain pitää muistaa keskittyä välillä vähän hidastamaan tuon koiran menoa. Kajo kun on vakaasti sitä mieltä, että rata olisi paljon hausekmpaa suorittaa täysillä juosten.


Agility
Agilityssä ollaan tähän asti keskitytty pitkälti omaan kropan hallintaan ja ohjauskuvioihin. Näissä tarvitsen kuitenkin vielä paljon ulkopuolista apua, sillä olen erittäin huono korjaamaan omia virheitäni ilman, että joku tulee kädestä pitäen neuvomaan, mihin mikäkin jalka pistetään. Itsenäiset treenitkin ovat olleet melko rajattuja tähän asti, sillä treenihalli on varsin pieni ja sieltä löytyy vain kolme estettä. Nyt on kuitenkin hankittu kuukausikortti myös isommalle hallille, joten saadaan harjoituksiin vähän monipuolisuutta.

Koska olen itse vielä täysin aloittelija lajissa, keskityn Kajon kanssa treeneissä lähinnä asioihin, joita on hyvin vaikea sössiä. Ollaan harjoiteltu esteelle lähetystä eri kulmista ja etäisyyksiltä ja olen yrittänyt tukea Kajon estehakuisuutta. Kajohan luonnostaankin hakee esteitä ainakin omasta mielestäni kohtuullisesti eli lähinnä keskityn treeneissä sen vahvistamiseen.

Tällä hetkellä treenattavana on nyt ensisijaisesti takaakierrot kauempaa, keppien ja kontaktien alkeet ja koiran lähetys esteelle mahdollisimman kaukaa. Takaakierrot nyt ovat vain yleisesti meille haastavia ja ovat treenilistalla tästä syystä. Kepit on Kajolle tarkoitus opettaa kujana ja ihan näpsäkästi tuo elikko keppien välistä tänään treeneissä kipittikin. Tottakai keppien kiertämistä piti myös kokeilla, mutta tajusi tampio onneksi siitä luopua, kun ei palkkaa herunut :D Kontaktit olen ajatellut opettaa pysäytyksenä lähinnä sen takia ettei minulla ole harmainta hajua miten opettaa juoksukontakteja. Nyt vain kotiläksyksi kontaktikäskyn vahvistamista, sillä vaikka Kajolla samantyyppinen käsky jo löytyy repertuaarista ei sen toteutus hallilla joka suuntaan poukkoilevalta sählältä enää niin vain onnistukaan. Esteelle lähettämistä treenaillaan nyt myös ahkerasti ja yritän keskittyä erityisesti takaa ohjaamiseen. Kajo on kuitekin melko vikkelä jaloistaan ja näkisin, että minulle ehkä on lopulta hepompi opetella ohjaamaan koiraa kauempaakin kuin alkaa harrastaa pikajuoksua ja yrittää kestää sen matkassa.

Käytiinpä tänään treeneissä ohimennen muuten keinuakin vilkaisemassa ja se jos mikä oli mielenkiintoinen kapistus. Epäilin, että Kajo saattaa repiä pelihousuja keinun kolahduksesta, joten ajattelin aloittaa tutustumisen ajoissa. Napautin ensin itse keinua kevyesti maahan ja palkkasin Kajoa. Sen jälkeen kokeilin josko Kajo itse uskaltaisi tassulla painaa keinun maahan. Ensimmäisellä kerralla keinu pamahtikin maahan odotettua kovemmalla äänellä ja tottahan meidän nyhverö sitä säikähti. Eipä pieni säikähdys ilmeisesti menoa kuitenkaan haittaa vaan tästä tulikin varsin hauska leikki: Kajo kävi tassuilla painamassa keinun maahan, säikähti, väisti ja kipitti äkkiä uudestaan pamauttamaan keinun maahan. En ole aina ihan varma mitä tuon otuksen päässä liikkuu, mutta pääasia, että sillä on hauskaa :)


Näillä ajatuksilla mennään nyt eteenpäin jatkossa. Seuraavat rally-toko kisat taisivat olla ensi vuoden puolella helmikuussa eli tähdätään nyt rallyn puolella sinne ja yritetään lähteä hakemaan toinen hyväksytty tulos. Häiriötreeni nousee myös treenilistalla prioriteetiksi, sillä Kajon työskentely muiden koirien lähettyvillä on tällä hetkellä vähintäänkin hataraa... Kokemuksen puutetta ja hyvin haastavaa ruveta korjaamaan, kun hallittujen häiriötilanteiden luomiseen ei oikein tahdo löytyä puitteita.

28.11.2016

Pienen koiran monta persoonaa

Kun blogia on viimeeksi kirjoitettu noin kolme vuotta sitten, kun koira on ollut vielä pentu, on ehkä ihan hyvä ottaa pieni tilannekatsaus, että minkälainen elikko Kajo nykyisin on. Kajohan tosiaan kasvoi maalla ja myönnän, että siellä pellolla kulkiessa jäi sosiaalistaminen vähän heikoille kantimille. Pentuna Kajo oli arka ja hyvin herkkä, mutta kuitenkin fiksu, utelias ja hyvin itsepäinen. Kajo on minulle ensimmäinen oma koira, joten se on saanut kärsiä kaikki virheet ja harhapolut, kun olen opetellut pienen koiran kasvatusta ja koulutusta.

Mutta tikulla silmään, joka menneitä muistelee eli palataanpa nyt nykyaikaan. Yhä edelleen Kajo on varsin herkkä sielu, joka ottaa hyvin helposti nokkiinsa. Myöskään itsepäisyys ei ole hävinnyt mihinkään, mikä ei sitten tietysti aina oikein käy yksiin tuon herkkyyden kanssa. Kajo on helposti motivoitavissa, se innostuu lähes kaikesta yhdessä tekemisestä ja työskentelee aina täysillä. Tämä tekee Kajosta aivan upean harrastuskaverin. Treenipaikalle kun saavutaan minulla on käsissäni koira, joka on täyttä tulta ja tappuraa ja valmiina mihin vain. Treeneissäkin Kajon herkkyys näkyy, mutta hieman eri tavalla kuin muualla. Kajo lukee minun eleitäni ja mielialaani kuin avointa kirjaa ja parhaimmillaan toimii siis kuin ajatus. Huono puoli tosin, että myös oma jännitykseni tai hermostumiseni heijastuu välittömästi koiraan. Ensimmäiset rally-toko -kisat menivät vähän miten sattuu juuri tästä syystä. Minua jännitti todella paljon, joten Kajo pisti hanskat tiskiin ja pelin poikki ja päätti, että ei tuon akan kanssa kyllä nyt mitään tehdä... Oli muuten hyvät kisat -.-

Kajo on myös pieni kävelevä virtapiikki, josta ei tehot ihan heti lopu. En ole tähän päivään mennessäkään keksinyt, millä tuon koiran saisi väsymään. Kun treenataan niin sitten treenataan täysillä. Kajo ikävä kyllä tahtoo helposti ottaa treenit turhankin tosissaan ja menee helposti ylikierroksille, mikä näkyy epämääräisenä sähläämisenä ja touhottamisena. Olen aina koulutuksessa kannustanut Kajoa keksimään itse ratkaisuja, mikä sinänsä tuolle varsin luovalle nappulalle sopii. Rally-toko radalla olisi kuitenkin ihan kiva, jos liikkeisiin ei aina lisäiltäisi omia ideoita...

Kotona makaakin sitten taas aivan eri koira kuin se treeneissä touhottava karvasalama. Kajo nimittäin on hyvin letkeä sohvanvaltaaja, joka ei herää kuin juustopaketin rapinaan. Ei ole enää tietoakaan treenien energisyydestä vaan sisällä röhnötään jalat kattoa kohti keskeytyksettä ellei rappukäytävässä kolise tai ruokaa ole tarjolla. Kajon voi halutessaan kääntää vaikka solmuun eikä se korvaansa lotkauta. Kuitenkin kotona Kajon herkkyys saa aivan uuden mittapuun eikä se kestä pienintäkään virheliikettä erityisesti minulta. Ei tarvitse kuin puhelimessa hieman korottaa ääntään tai huikata miehelle jotakin viereiseen huoneeseen ja Kajo paineistuu heti. Tähän ei aina ole ihan helppo puuttua, koska en aina itsekään ehdi hoksaamaan, että mikä milläkin kertaa oli syynä stressaantumiseen. Yleisesti ottaen Kajo on onneksi kotona hyvin letkeä kaveri, joka ei turhia hötkyile, vaikka aktivointi parilta päivältä jäisikin.

Kajo ei ole juuri nyt tavattavissa...

Tiivistetysti Kajo on mamman unilelu, tättähäärä sählä, toivoton luupää, herkkäsieluinen reppana ja auttamaton urpo, joka yleensä toimii ennen kuin ajattelee. Eli hillittömän rakas otus kaikkine omituisuuksineen <3

Loppukevennyksenä penkkipunnerrusta kymmenellä kilolla:



21.11.2016

Agilityn ensimmäisiä treenejä

Agility on siis meille nyt aivan uusi tuttavuss lajina. Treenien aloitus on ollut jo vuosia haaveena, mutta seurojen kursseille, kun ei ihan noin vaan kävellä niin on aloitus jäänyt ja jäänyt. Kajo on myös herkkä erityisesti muiden koirien häiriölle, mikä on yksi syy miksei olla uskallettu kursseille edes yrittää. Aloitetaankin treenit nyt rauhassa yksityisopetuksessa meidän rally-toko ohjaajan kanssa ja saan nyt rauhassa rakennella Kajolle parempaa häiriön sietokykyä.

Kerran muutama vuosi sitten käytiin Kajon kanssa kokeilemassa agilitya yliopiston liikuntailtapäivänä ja tästä kokemuksesta on kaikeka muuta kuin lämpimiä muistoja... Muuten ei agilityä olla koskaan ennen treenattu, joten ensimmäisellä kerralla pitikin siis ruveta katsomaan mitähän se koira mahdollisesti osaa. Ja sehän muuten osaa! :D Otus yllätti hyvin positiivisesti. Pienet esteet ylittyivät helposti ja kovalla innolla ja mokoma ohjautui hyvin kiltisti sinnepäin minne pyydettiinkin. Käskyt ovat tietenkin kaikki Kajolle uusia, mutta eipä tuo tuntunut menoa haittaavan.




Videolla on pätkä Kajon ensimmäisistä treeneistä. Harjoiteltiin siis ihan peruskäännöksiä, valssia ja niistoa(?, jota ei tosin ole videolla). Kajo on ihan supertarkka lukemaan miun liikkeitä eli, jos mie kattelen mihin sattuu, rintamasuunta on väärä tai sotkeudun ylimittaisiin raajoihini niin sehän muuten näkyy koirassa. Sinänsä kuitenkin hyvä ominaisuus, sillä helpottaa koiran ohjaamista tulevaisuudessa huomattavasti sitten, kun vaan tietysti hallitsisi sen oman kroppansa ensin... Kajo myös mielestäni irtoaa yllättävän hyvin tuollaiseksi kantapäivällä roikkuvaksi mammanpojaksi. Ei ehkä kenenkään muun silmään näytä kovin kummoiselta, mutta itse olin lähes järkyttynyt :D Ehkä suurempi ongelma onkin, että mie en irtoa tuosta koirasta vaan miulla on pakottava tarve saatella se esteille melkein kädes... tassusta pitäen, vaikka se ei sitä tarvisi.

Sitten niihin ohjaajan ongelmakohtiin: Eli ihmiseksi, joka on koko ikänsä harrastanut erilaisia urheilu- ja tasapainolajeja, olen poikkeuksellisen lahjakas sotkeutumaan omiin raajoihini. Lisäksi olen myös melko pitkä ja miulla on suhteessa varsin pitkät raajat ja HYVIN pitkä askel. Erityisesti nyt viikonloppuna, kun itsenäisesti kävin treenaamassa, videoilta näkyy miten miulla kaikki neljä raajaa liihottaa onnellisesti erisuuntiin... Koira on pieni ja ketterä, mutta miun kilometriaskelilla ei käännytäkään ihan yhtä tehokkaasti. Treenin paikka siis tässä.

Viikonloppuna käytiin Kajon kanssa treenaamassa itsenäisesti vähän pienemmällä hallilla ja siinä erityisesti miun ohjaukseen liittyvät ongelmat näkyivät hyvin. Mitä pienempi tila, sitä enemmin omien liikkeideni ylenmääräisyys korostuu. Myös omasta rintamasuunnastani saan olla paljon, paljon, paljon tarkempi. Asiaa ei tietysti helpota se, että, jos jätän Kajon pieneksikin hetkeksi radalla yksin keskittyessäni omiin liikkeisiini, se singahtaa välittömästi jalkoihini.


En osaa muokata videoita, joten pahoittelen välihäröilyä

Pienessä hallissa huomasin muuten vielä oman kovaäänisyyteni. Puhun luonnostanikin kyllä melko äänekkäästi, joten sinänsä tämän ei pitäisi olla yllätys, mutta mutta... En nyt osaa sanoa onko tuo kovaäänisyys erityisesti ongelma, mutta ei se kailotus varsinkaan pienessä hallissa kovin hyvältä kuullosta. Väittäisin, että kyllä tuo eläin vähemmälläkin kuulee :D

Palkkausta pitää myös nyt alkaa pohtia. Kajoa on tähän asti palkattu vain nameilla, sillä se on aina ollut todella huono leikkimään ja mielenkiinto leluihin ei yleensä säily montaa sekuntia pidempää. Nyt kuitenkin itsenäisissä treeneissä kokeilin, josko tuo treeneissä leikkisi, kun kierrokset ovat muutenkin katossa, niin kappas kepposta... Sehän LEIKKII!!?? Meidän pikkukarvamakkara, jolle lelut on aikaisemmin saanut suurinpiirtein tunkea suuhun, roikkui pallonarussa pörisemässä kuin isompikin peto. Heitetyn lelun pointtia tuo ei tosin vieläkään oikein tajunnut, mutta kädessä olevaa lelua repi mielellään. Nyt pitää vaan alkaa kehittelemään tuota lelupalkkaa vähän pidemmälle. Ikinä en ole koiraa tosiaan lelulla palkannut, joten vaatii minultakin opettelua.

Tiivistetysti yleisiä huomioita ja kehityskohteita:
- Kajo kiihtyy treeneissä nollasta sataan järjettömän nopeasti ja treenaa aina 100 lasissa (väsyttää itsensä myös nopeasti ja stressaantuu helposti)
- Lelupalkkaukseen pitää tutstua lisää
- Irtoamiset ja takaa kierrot treeniin
- Omat raajat kuriin (Ohjauskuvioiden kuivaharjoittelu)
- Valssin linja (ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun oli myöhässä ja meinasin juosta koiran päälle)
- Keskity koiraan, älä jätä yksin
- Rintamasuunta, rintamasuunta, rintamasuunta
- Käännösten treenaaminen koiralle ja miulle (Menevät koiralla monesti pitkäksi)
- Lihaskunnon kasvatusta kummallekin (Ollaan päästy pahasti rapakuntoon nyt syksyn aikana)