Sivut

24.12.2016

Taas toivotus hyvän joulun...

Kajo ja Kajon palvelijat toivottavat kaikille hyvää (ja turvallista) joulua! Nyt on joulua jo hetki lusittu ja ainakin toistaiseksi meillä on kaikki elossa, päivystysreissuilta vältytty ja Kajo pidetty kaukana suklaasta. Tähän mennessä vain yksi tapaturma, josta säästyttiin mustelmilla, säikähtäneellä koiralla ja kipeällä kyynärpäällä! Voin siis hyvällä omalla tunnolla sanoa, että varsin onnistunut joulu tänä vuonna. Lahjoissakaan ei valittamista... ;)

Kajo-tonttu

Tultiin siis jälleen kerran kotikonnuille, pellon keskelle joulua viettelemään. Seuraksi lähti mies ja napattiinpa vielä mokoman pikkusiskokin matkalta mukaan. Kiirettä on pitänyt joulun valmistelussa eli Kajo ei ole päässyt ihan niin paljon pellolle juoksentelemaan kuin ehkä olisi halunnut, mutta eiköhän tämäkin vääryys vielä tässä loman aikana ehditä korjata. Huomiota on tirriäiselle kuitenkin sadellut, kun tuo kälykokelas otti asiakseen puunata meidän pikkukarvakasan ihan huolella. Kajo ei erityisemmin kyllä harjausta arvosta vaan se alkaa monesti pideltävyydeltään muistuttaa enemmän saippuapalaa kuin pörröistä ja herttaista pikkukoiraa. Joutuipa reppana vielä pitäkstä aikaa pesullekin. Tämä olikin se joulun vaarallisin tehtävä, joka aiheutti tuon edellä mainitun ainokaisen pienen tapaturman. Kajo pakeni suihkuun joutumista siis saunaan turvaan ja lähdinpä sitä sieltä kampeamaan alas. Lapsesta asti on äiti varoitellut, että kylppärin lattia on liukas, ole varovainen. Piti näin joulun kunniaksi vähän kapinoida ja vielä itse varmistaa asia. Lopputulos: Joo-o, on se liukas ja siinä sitten mentiinkin pitkin pituutta lattialle koira kainalossa. Kuin ihmeen kaupalla säästyi minulta pää suuremmilta kolhuilta ja Kajokin lähinnä vain säikähti, kun emäntä lentää selälleen pitkin lattioita :D Kajohan oli tiukasti puristettu rintaa vasten, ettei pieneen vain pääse sattumaan (koiran turvallisuus ensin tottakai). Kyynärpäähän tuli pari kaunista mustelmaa, mutten muuten säästyttiin vammoilta ja saatiin lähinnä porukalla hyvät naurut. Pesulta ei tällainen pieni haaveri Kajoa kuitenkaan pelastanut.

Muuten on joulu taas mennyt sukuloidessa ja syödessä. Kuunneltiin joulurauhan julistus (Kajokin napotti tv:n edessä pää kenossa ja korvat hörössä), syötiin joulupuuroa (Sain mantelin!) ja jaettiin taas suvun kesken juorut ja kuulumiset niin kuin asiaan kuuluu. Käytiinhän sitä haudatkin kiertämässä hillittömässä räntäsateessa! On muuten jännää se kynttilöiden sytyttäminen tuulessa ja räntämyräkässä...

Kajo tarvitsi vähän apua lahjan avauksessa :)


Iltaa tultiin kuitenkin viettämään ihan perheen kesken kotiin, saunottiin, syötiin ja lahjat jaettiin. Kajo sai tuommoisen ihme laitteen, johon sen pitäisi pudottaa pallo, jolloin laite heittää sille pallon takaisin ja pari namia vielä matkaan. Ei se Kajo kyllä ihan tainnut hoksata sen pointtia... Pallo oli ihan tyhmä ja urpo yritti saada namit laitteesta lähinnä tunkemalla päänsä vekottimen sisään. Jääköön siis vielä harjoiteltavaksi mokoman vekottimen käyttö. Lahjapaperiin käärityn luun repiminen oli tänään paljon mielekkäämpää :D Vähän piti kyllä siihenkin operaatioon mennä auttamaan, kun tuo meidän järjenjättiläinen oli sitä mieltä, että luun olisi voinut syödä papereineen...

"Mamma, mä en tajuu! Auta!"
Loppuillasta kaivettiin Munchkin lootasta ja ruvettiin porukalla pelaamaan. Kajo reippaana shetlantilaisena osallistui peliin parhaansa mukaan kävelemällä pelilaudalla, sekoittamalla kortteja ja asettumalla lopulta varpaanlämmittimeksi ja ohjekirjatelineeksi.  Meillähän ei ole enää Kajon tulon jälkeen päässyt edes yksin vessaan, kun pienen perskärpäsen pitää päästä mukaan kaikkeen ja kaikkialle...


Karvainen ohjekirjateline ja yleispätevä maskotti

Päivä on ollut pienelle koiralle kuitenkin jo pitkä ja on tuossa silmä jo lupannut pidemmän aikaa. Aina välillä pitää havahtua tarkistamaan, missä väki menee ja sitten voikin pikkukoira taas palata unten maille. Vielä muutamat pelit vielä pelaillaan ja eiköhän sitten oteta koirasta mallia ja painuta unten maille koko kööri. Taas on yksi joulu nähty ja koettu ja seuraavaksi aletaankin valmistautua uuteen vuoteen. Tällä erää kuitenkin hyvää ja leppoisaa joulua kaikille!

ZZZZZ

Ps. Kajo on ilmeisesti rakkautta vailla, kun näin iltapuhteena yrittää omaa mantteliaan nylkyttää...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti