On maailmassa monta ihmeellistä asiaa

Olipa pennulla varsin tapahtumarikas päivä. Ensimmäisenä tehtiin tuttavuutta välttämättömiin hoitotoimenpiteisiin ja otettiin se pakollinen seisotuskuva tänään 8 viikkoa täyttäneestä pennusta. Eihän siitä seisomisesta meinannut tulla mitään. Ollaan harjoiteltu nyt niin ahkerasti istumista, että uuno oli vakaasti sitä mieltä, että kyllä se nami pitäisi saada kun iskee sen takapuolen maahan. Kameran sarjatulituksella saatiin kuitenkin lähes siedettävä lopputulos. Korkeuden ja painon mittaaminen jäänee kyllä suosiolla huomiselle, kun ei tuo duracell-pupu malta pysyä hetkeäkään paikallaan.

Sekunti ennen istahtamista (pahoittelen kaaosta pöydällä)

Aamupäivästä käytiin myös vähän kävelemässä läheisellä peltotiellä. Pakollinen lyhyt autotien pätkä mentiin hihnassa, mutta pellolla sai penska juosta niin paljon kuin sielu vain sieti. Kyllä sitä menoa sitten riittikin. Kajo viiletti menemään pitkin peltotietä aivan onnessaan. Päästiin nauttimaan kauniista ilmasta ja pentu sai hieman purkaa höyryjään.

Piti välillä spurtata emäntä kiinni

Kova oli meno pennulla

Pieni koira, suuri maailma

Peltolenkin jälkeen väsynyt pentu saikin sitten jäädä kotiin pariksi tunniksi yksinään, kun emännän piti lähteä poikaystävää viemään kaupunkiin bussipysäkille. Eipä Kajo kyllä ollut moksiskaan vaan oli ilmeisestin koko ajan touhunnut kaikessa rauhassa omiaan.

Myöhemmin käytiin vielä läheisen koulun pihalla pyörimässä, kun se oli jo tyhjillään. Vesilätäkkö aiheutti pentu paralle suuren järkytyksen eikä siitä meinattu tulla yli sitten millään. Vasta, kun kauempaa huutelin, pentu rohkaistui taiteilemaan itsensä pelottavan valtameren yli. Samalla reissulla saatiin myös pari uutta tuttavuutta: pyörä ja eräs satunnainen autoilija, joka pysähtyi ihailemaan naperoa. Pyörä aiheutti melkoista tuhinaa ja puhinaa ja taisi sieltä suusta livetä jotain haukuntapaistakin. Autolle riitti vain mulkoilu emännän jalkojen välistä. Positiivista vielä, että sama autotien pätkä, joka menomatkalla oli ollut pennun mielestä aivan hirveän pelottava, meni takaisinpäin mennessä kuin vettä vain. Ei enää tietoakaan aikaisemmasta jännityksestä.

Illasta vielä tuttava kutsui meidät kylään. Kajo pääsi siis samalla tutustumaan tämän kaverin havannankoiraan, joka tuleekin todennäköisesti olemaan ainut koirakaveri toistaiseksi. Täällä korvessa, kun ei potentiaalisia leikkikavereita Kajolle oikein ole. Hienosti Kajo kyllä suhtautui yli-innokkaaseen havannalaiseen. Ei naperoa selvästi pelottanut (ehkä hieman epävarma kuitenkin) vaan se suhtautui lähinnä välinpitämättömästi. Vasta, kun uusi paikka oli tutkittu ja havannalainenkin vähän rauhoittunut alettiin tehdä tuttavuutta. Lopussa Kajo jo painelikin ympäri vierasta asuntoa aivan onnessaan. (Kyseisen kaverin kissa, joka ei yleensä välitä koirista, ilmeisesti piti Kajoa joko jäniksenä tai rottana, sillä se asettui välittömästi vaanimaan pentu sohvalle)

Ei tuota katsetta vain voi vastustaa.

Nyt on kotona väsynyt koira, joka muuten juuri murisee unissaan.