Neuvoton olo

Alkaa olla tuon pennun kanssa jo niin epätoivoinen olo ettei tosikaan. Kajollahan on alusta asti ollut ongelmia mahansa kanssa. Alkuun ripulointi ja sitten oksentelu. Ripulointi kun korjattiin oli pentu pari viikkoa kunnossa ja sitten alkoi oksentelu. Oksentelu sitten korjattiin lääkkeillä ja Kajo on ollut lähes kaksi viikkoa oksentamatta (viikon ilman lääkkeitä) kunnes tänään tuli ripuli JA oksennus. Mikä ihme tuossa pennussa on? Olen yrittänyt parhaani mukaan vahtia ettei se saisi syötyä mitään sopimatonta ja pidetty tiukkaa ruokavaliota kasassa, mutta ei. Eihän tuolle herranjumala voi koko loppuikää lääkkeitäkään syöttää, eihän? Alkaa olla vaan jo ihan pahaolo pentuparan puolesta, kun ei voi toisen oloa helpottaa mitenkään. Ei varmasti ole mukavaa jatkuvasti ripuloida tai oksentaa...

Rokotusreissulla eläinlääkärikin totesi Kajon olevan ehkä hieman hoikahko, mikä tosin voi ainakin osittain johtua siitä taannoisesta oksentelusta, ja ehdotti hieman lisäämään ruuan määrää. Lisättiin juu ja viikon verran kaikki olikin kunnossa kunnes tänään hypättiin takaisin lähtöruutuun.

Helpompaa (ei tosin yhtään mukavampaa) ehkä olisi, jos Kajo olisi selvästi sairas ja tuolle oksentelulle ja ripuloinnille olisi selkeä syy jota hoitaa. Penska on kuitenkin ihan pirteä ja reipas oma itsensä eikä vikaa missään muualla kuin mahassa. Nyt mennään vähän ummikkona ja epäillään herkkää mahaa tai mistähän sitä koskaan tietää.

Ei taas auta kuin ottaa lääkkeet käyttöön ja, jos ei alkuviikkoon mennessä ripulointi ja oksennus lopu, tehdään uusi visiitti eläinlääkärille.

Päivänhän kruunasi pieni haaveri tuossa lenkillä. Kajo sai kivestä suoraan silmäänsä... Siinähän sitä säikähdettiin puhkesiko koko silmä, mutta onneksi näyttää ehjältä eikä ilmeisesti ole enää kovin kipeäkään. Ei auta tätäkään kuin seurailla ja toivoa ettei mitään vahinkoa syntynyt (mahdollisen autopelon lisäksi).

Peltolenkit ovat pennun mielestä jotain aivan parasta.

Vielä loppuun se pieni auringonsäde risukasassa: Kajon aivan mahtava hihnakäytös. Käytiin tänään kävelyllä vähän isommalla porukalla. Neljä koiraa, kaksi taluttajaa. Aika härdellihän se oli, kun kaksi koirista ei tullut toimeen, joten toinen piski minulle ja toinen kaverille. Minulle tyrkätty snautseri-vaari vetää ja kiskoo ja kaverin havannalainen samaten. Kajo vain pienenä ja huomaamattomana pentuna kiltisti kipitti kantapäilläni yhtään vetämättä. Kyllä siinä taas osasi omaa pientä arvostaa :)

Enemmän tai vähemmän tavallinen sunnuntai

Tänään oli kyllä upea sää ja Kajon kanssa otettiinkin siitä ilo irti. Aamulenkkikin vähän venähti, kun innostuttiin tutkimaan uusia metsäteitä. 15-vuotta olen täällä asunut ja silti tutkittavaa riittää. Kajoa ei onneksi lenkin venyminen haitannut. En ole vieläkään onnistunut löytämään tuon ikiliikkujan rajoja vaan oma kunto pettää kyllä reippaasti ennen kuin pentu näyttää mitään väsymyksen merkkejä. Voipi olla, että olen ehkä hiiieeeman rapakuntoinen...

Jokatapauksessa löydettiin aivan ihana pieni pelto, joka vaikutti olleen kesannolla jo useamman vuoden. Tuonne pellolle kyllä vielä palataan reenailemaan ja leikkimään. Lisäksi löydettiin vielä yksi mielenkiintoisen näköinen metsätie, jota ei vielä tänään ehditty käydä tutkimassa. Pitää vielä joku päivä palata tuonne. Harmittaa etten hoksannut ottaa kameraa mukaan.

Päivälenkki ei mennytkään sitten ihan niin hienosti. Pihasta, kun lähdettiin pari pikkupoikaa pyöräili vastaan ja ohitus sujui hyvin. Lenkin ainut onnistuminen. Hiekkatielle, kun päästiin laskin Kajon irti. Samaa lenkkiä mentiin kuin aamullakin, mutta pitkälle ei päästy, kun vähän ennen erästä taloa tiellä seisoikin isohko koira vastassa eikä ihmisiä näkyvissä. Tämähän ei tietenkään riittänyt vaan edestä myös paineli kaksi muuta koriaa haukkuen kohti. Ei siinä hirveästi jäänyt vallinnanvaraa vaan oli pakko rikkoa sitä kultaista "älä ota koriaa syliin" -sääntöä ja kaappasin Kajon äkkiä kainaloon. Ei siinä hihnaakaan olisi ehtinyt kiinnittää, kiitos Hurtan pannan monimutkaisen kiinnityssysteemin. Siinä sitten painelin tämän ilmeisesti ajokoiran, bordercollien ja jonnkin terrierimäisen koiran muodostaman koiralauman läpi samalla kun Kajo pyöri sylissä yrittäen päästä pois. Onnekseni kolmikko ei selvästi olut aggressiivinen vaan ainoastaan äärimmäisen kiinnostunut minusta ja pennusta. Pian koirien omistajat kutsuivatkin koirat jo takaisin pihaan. Toisaalta, jos en olisi napannut Kajoa syliin olisi todennäköisesti pentu hävinnyt paikalta alta aikayksikön, koiralauma perässään. Jälkikäteen kuulin, että kyseinen lauma on useinkin vapaana ja harhailee välillä varsin kaukanakin omasta pihastaan. Pitää ilmeisesti olla tuolla alueella jatkossa vähän skarpimpi. Ja lenkinhän vielä kruunasi se, että pikkupojat, jotka olivat nähtiin alkulenkistä, tulivat taas vastaan. Tosin tälläkertaa perästä kuului läheisen kyläkoulun varashälyttimen ulina ja puheista päätellen oli pojilla jotain tekemistä asian kanssa. Pitää ilmeisesti seurata vähän paikallislehtiä, että olivatko pojat tuhoa tehneet.

Lisäksi tämä joka kevään suurin riemu: karhujen herääminen. Pitää taas tosissaan alkaa tarkkailla ympäristöään eikä pimeällä paljon uskalla omasta pihasta poistua. Tyhmä olohan siinä tulee, kun yksinään kailottaa milloin mitäkin keskellä korpea, mutta jos sillä karhut pysytvät kaukana niin minkäs teet. Ei sille silti vain voi mitään, että aina vähän silti jännittää kulkea metässä ja koiran vähänkin poikkeava käyös saa omat hälytykellot soimaan välittömästi.

Huomenaamulla lähdetäänkin taas eläinlääkärille laittamaan penskalle ensimmäinen rokotus :)

Landepaukut kaupungissa ja vähän muuta

Koska en ole taas jaksanut pitkään aikaan kirjoittaa, tuleekin tästä nyt tällainen kaiken kattava äärimmäisen sekava postaus. Ensinnäkin oltiin Kajon kanssa viettämässä kaupunkiviikonloppua poikaystäväni luona. Odotin pennulta vähän suurempaa reaktiota uuteen ympäristöön, mutta kyllä se taisi olla kuitenkin emäntä, jolta pää petti ensimmäisenä. Ennen koiran tuloahan olen viihtynyt kotona neljän seinän sisällä 24/7 ilman ongelmia. Nyt viikonloppuna kuitenkin huonojen ulkoilumahdollisuuksien vuoksi omassa päässä flippasi jo samantien ja ulos oli pakko päästä, vaikka sitten sinne sateeseen. Alkanut ilmeisesti itsekin tottua niihin jokapäiväisiin kävelyreissuihin.

Kajo tosin käyttäytyi kyllä varsin mallikkaasti. Oikeastaan mitään ei tarvinut sen suuremmin ihmetellä. Pyörät, vastaantulijat ja koirakot väistettiin kiltisti ääntäkään päästämättä. Hihnakäytöksen kanssakin päästiin eteenpäin ihan reilusti. Vaikka asuinkin koko lukioaikani kaupungissa en varmaan kuitenkaan olisi kestänyt tuota viikonloppua pidempää. Hihnalenkit on tylsiä ja pissatusreissut liian vaivalloisia (Ei voinut vaan painella pihalle puolpukeissa ja heittää pentua nurmikolle) :/ Olen ilmeisesti päässyt liian helpolla täällä keskellä peltoa...

Olen myös ennen koiran tuloa rakastanut kevättä ja vihannut talvea. Jotenkin jännästi nyt on mieli muuttunut. Tymien sateiden takia ei pole enää jäälle asiaa ja jäi vielä pari vanhaa latuakin tutkimatta tuolta metiköstä. Lisäksi tuo kurainen pentu ei ole mikään kaunis ilmestys.

Tältä jäät näytti vielä reilu viikko sitten. Eipä näytä enää :(

Tänään oli poikkeuksellisen kaunis päivä

Ja pellot muuttuu järviksi...

Kertailtiin myös aivan urakalla viikonloppuna vanhoja temppuja ja ai että olen ylpeä tuosta pennusta. Sivulletulo, seuraaminen ja vaihdot istumisen, maahanmenon ja seisomisen välillä alkavat sujua. Lisäksi luoksetulo alkaa toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Yritän vain välttää houkutusta jokakerta kutsua pentua, kun se painelee eri suuntaan ja nauttia, kun toinen vauhdilla painelee luokse. Olen myös huomannut miten hyvin Kajo lukee kehonkieltäni. Ei tarvitse kuin seisoa väärässä asennossa tai käden olla väärässä paikassa, kun pentu on jo aivan hukassa eikä ymmärrä mitä siltä haluan (tarjoaa tosin ahkerasti eri vaihtoehtoja, jos vaikka joku osuisi oikeaan). Kajo reagoi jopa pieneen ranneliikkeeseen, mikä on oikeastaan ihan näppärä taito, koska sen avulla on ollut näppärä esimerkiksi korjata pennun asentoa sivulla. Nyt, kun vain oppisi hallitsemaan oman kroppansa niin homma voisi sujua vieläkin paremmin.

Ilmottauduttiin tässä myös pentukurssille, joka alkaa tuossa toukokuun alkupuolella. Pitää vain toivoa, että kurssilla olisi edes suurinpiirtein saman kokoluokan edustajia ettei Kajo aivan jää jalkoihin. Kajo kun ei vieläkään siedä lainkaan haukkuvia tai muuten yli-innokkaita koiria. Tällaisten nelijalkaisten lähettyvillä meidän natiainen vain vaivihkaa liukenee paikalta.

Ja näin loppuun on vielä hyvä mainita, että Kajon oksentelukin loppui lääkkeiden avulla :D Vielä tosin jatketaan ainakin tämä viikko loppuun lääkkeillä, mutta hyvältä näyttää kuitenkin.

Eläinlääkärireissu

Meidän ensimmäinen vierailu eläinlääkärillä ei sitten ollutkaan rokotusten vuoksi. Kajolla on alusta asti ollut hieman ongelmia mahansa kanssa ja alussa vähänkin liika ruoka veti ripulille. Tämä onneksi korjaantui, kun ruokamäärät saatiin kohdalleen.

Nyt tämän viikon alussa alkoi kuitenkin oksentelu. Entisen kissan kanssa olin jo todennut ettei satunnainen oksennus silloin tällöin eläintä tapa vaan sellaista sattuu. Kuitenkin, kun oksentelu jatkui koko viikon noin kerran, enintään kaksi kertaa vuorokaudessa päätin tänäaamuna varmuuden vuoksi soittaa eläinlääkärille. Välillä Kajo oksensi siis osittain sulanutta ruokaa, välillä pelkkää vaahtoa. Pentu on kuitenkin ollut koko ajan oma pirteä itsensä, joten kamalan huolissani en missään vaiheessa ole ollut. Eläinlääkäri kuitenkin pyysi vielä käymään joten ei siinä sitten aamulla auttanut, kun hypätä autoon ja ajaa huima noin vartin matka kunnaneläinlääkärin vastaanotolle. Alkuun Kajoa pelotti kaikki: pöytä, vieras ihminen koskettelemassa ja aika lailla koko paikka. Loppua kohti kuitenkin ilmeisesti alkoi helpottaa, koska napero meinasi jatkaa aamu-uniaan pöydällä ja nukahtikin syliin, kun kuuntelin eläinlääkärin ohjeita jatkoa varten.

Kaikeksi onneksi kyse ei ollut mistään vakavasta. Eläinlääkäri tunnusteli kyllä Kajon mahan perusteellisesti suolitukoksen varalta ja mittasi vielä lämmön. Lopulta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että Kajolla on vain todella, todella herkkä vatsa. Lääkkeiksi saatiin nyt Antepsinia ja Canicur Pro pastaa, joilla olisi tarkoitus saada maha asettumaan ja sen sisältö pysymään alhaalla. Nyt sitten pysytään tiukasti vain ja ainoastaan omassa ruuassa ilman lisukkeita ja valvotaan entistä tiukemmin ettei Kajo saa suuhunsa mitään sinne kuulumatonta. Lisäksi matot menevät vaihtoon, koska Kajo saa ilmeisesti revittyä niistä lankoja irti ja syö ne.

Tähän mennessä kaikki lääkkeet (matolääke ja antepsin) ovat menneet nätisti alas, mutta voi auta armias, kun piti alkaa vääntää Canikuria naamariin. Ei ole ilmeisesti kovin maukasta tahnaa... Jokatapauksessa nyt ei auta kuin odotella ja toivotaan, että saadaan lääkkeillä oksentelu loppumaan.

Punnittiin pentu samalla reissulla ja painoa on nyt 2,5 kiloa. Korkeus mitataan, kunhan taas jaksetaan :)

Sivulletulo ja seuraaminen

Ollaan tänään treenailtu ihan urakalla sivulletuloa ja seuraamista järven jäällä ja ei voi muuta sanoa kuin että nopeasti Kajo oppii. Sivulletulo vaatii vielä ajoittain pientä vihjettä kädellä, koska ilman kättä Kajo jää yleensä liian taakse, vinoon tai liian kauas. Sivulletulohan alunperin opeteltiin houkuttelemalla, koska oma koordinaatiokyky ei riittänyt kosketuskepin käyttöön. Kajo ei myöskään ole vielä ihan sisäistänyt, että kosketuskeppiin riittäisi nätti kosketus vaan sen on pakko iskeä sitä koko päällään ja jos siitä ei palkita niin hinkkaa vielä koko kroppaansa keppiin. Kyllä se sitä ainakin koskettaa, joo...

Jokatapauksessa sivulletulo alkaa sujua jo todella hyvin ja seuraaminen sitäkin paremmin. Kajo tulee nätisti jo pitkiäkin matkoja vierellä kontaktissa. Ainut ongelma on se, että Kajo helposti kontaktissa kiilaa edelleni enkä pysty kääntymään vasemmalle jyräämättä pentua.

Hieman väljä ja takana, mutta tästä se lähtee :)

Kokeiltiin ensimmäistä kertaa myös hihnassa kulkemista (suht hiljaisella) taajama-alueella. Alun tökkimisen jälkeen alkoi sekin homma sujua. Kouluttajalta tosin loppui namit kesken puolessa välissä matkaa :D Kajo ei onneksi tuntunut huomaavan sitä vaan matka jatkui namien puutteesta huolimatta mallikkaasti. Kajo on nyt myös alkanut osoittaa kiinnostusta autoja kohtaan ja tekee pieniä syöksyjä niiden perään. Hihnassa tämä käytös ollaan onneksi saatu pidettyä suunnilleen kurissa ilman sen suurempia pyörimisiä ja kiskomisia.

Tänään heitettiin naperolle myös matolääke naamariin ja todella nätisti otti. Yritin ensin tarjota sitä kalkkunaleikkeeseen käärittynä, mutta Kajo pudotti itse lääkkeen. Sen jälkeen tarjosin suoraan kädestä ja meni kerralla ilman sen suurempaa miettimistä. Suoli penskalla toimii nyt ainakin vilkkaasti... Tätä jatkuu sitten vielä kaksi päivää, koska axilur pitää antaa kolmen päivän kuurina. Ihanaa...

Hyvä päivä

Tänään oli taas vaihteeksi todella hyvä päivä tuon pennun kanssa. Ollaan vietetty rauhallista kotipäivää ja pääasiassa vain levätty ja laiskoteltu. Käytiin aamulla jäällä ja melko kovasta tuulesta huolimatta Kajo toimi todella hienosti. Seuraa-käskyä saatiin eteenpäin aivan valtavasti ja Kajo alkaa siirtyä sieltä kantapäiltä vierelle kävelemään.

Erityisen ylpeä olen kuitenkin siitä miten napero on tänään käyttäytynyt omassa pihassa. Toisin kuin aikaisemmin Kajo ei olekaan painellut suoraan omille teilleen vaan on jäänyt vierelle hakemaan kontaktia. Vähän sitten siinä pihassa treenailtiinkin, kun pojalla kerran mielenkiintoa tuntui riittävän. Lisäksi vielä vaikka pentu lähtikin välillä harhailemaan hajujen perässä, teki se kutsun kuullessaan uukkarin ja paineli vauhdilla luokse <3 Tällä käytöksellä se sai jopa anteeksi kahdet pissat ja yhdet kakat lattialla (tekee muuten tarpeensa lattialle vain silloin, kun itse poistun vessaan... Outoa). Pitää tätä päivää taas muistella, kun penska seuraavan kerran pistää perseilyvaihteen päälle.

Väsynyt napero :)

Mainittavan arvoinen turha tieto: Kajon tultua olen muuten pitkästä aikaa innostunut taas leivonnasta. Tässä lihoo kohta koko lähipiiri, kun syydän leipomuksiani ympäri kyliä :D Näin hienon päivän kunniaksi on taas pullataikina kohoamassa.

Ihana suloinen idiootti

Kajo on ollut meillä nyt noin kaksi viikkoa ja ensi maanantaina tulee ikää 10 viikkoa (mihin se aika oikein taas meni?). Tässä ajassa on kyllä ehtinyt huomata ettei koiranomistajan elämä ole aina kovin ruusuista. Nyt kuluneen viikon aikana tuo pentu on kehitellyt sellaisen määrän pahoja tapoja, että on ollut kyllä omat hermot koetuksella.

Ensinnäkin se kaikille pennun hankkijoille jaettu neuvo: "Jos pentu lähtee harhailemaan liian kauas, älä jahtaa sitä vaan lähde juoksemaan pennusta poispäin. Pentu kyllä lähtee perääsi." Ja paskanmarjat sanon minä. Etenkin, kun ollaan omassa pihassa ei tuota pentua kiinnosta mitä emäntä touhuaa. Voin juosta karkuun, piiloutua tai vaikka pukea pellen vaatteet ja heittää kärrynpyörää. Kajoa ei kiinnosta. Hyvällä tuurilla saattaa ehkä vilkaista ilmeellä "Mitähän hittoa sie touhuat?" ja jatkaa omia touhujaan. Rajoja on koeteltu myös oman pihan ulkopuolella joskin aika harvakseltaan. Varsin kauas pennusta olen saanut välillä painella ennen kuin natiainen hoksaa että kai tässä nyt olisi perään lähdettävä.

"Kajo, tänne!" *not listening*

Hihnakäytöksestä meillä ei ole sitten tietoakaann. Alkuunhan hihnassa kulkeminen sujui varsin moitteettomasti, mutta nyt tuo on keksinyt kuinka voi hihnassa vetää. Vetämisellehän meillä on nollalinja ja kun tuo pentu päättää syöksähtää sinne hihnan päähän isken itse jarrut pohjaan. Tämäpä ei vain meidän pennulle passaa vaan natiainen pistää pystyyn armottoman itkupotkuraivarin ja rodeoshown. Hetken riehumisen jälkeen se paineleekin sitten lähimpään puskaan haistelemaan eikä sitten suostu liikkumaan enää mihinkään suuntaan... En vain voi käsittää mikä ihme siinä hihnassa on, koska pääasiassa (omaa pihaa ja satunnaisia oikkuja lukuunottamatta) Kajo kulkee vapaana todella nätisti. Nyt viimeisimpien lenkkien aikana on jopa alkanut tapailla kotaktia, mitä ei ole aiemmin liikkeessä tehnyt.

Lisäksi pentu, joka ei ensimmäisen viikon aikana meillä ei päästänyt pihaustakaan, on nyt alkanut löytää äänestään aivan uusia ulottuvuuksia. Kajo on alkanut haukkua imurille, omalle peilikuvalleen ja jaloille. Napero tosin haukkuu vain jaloille, jotka eivät liiku. Liikkuvia jalkoja yritetään vain kampata. Samaten Kajo on alkanut vinkumaan, jos poistun makuuhuoneeseen koiraportin taakse ja automatkat ovatkin sitten jo täyttä huutoa. Kasvattajalta kun tultiin penskahan nukkui koko matkan hiljaa omassa kopissaan, mutta nyt automatkoista on tullut aivan kamalia. Välillä on oikeasti tehnyt mieli pysäyttää auto ja tarkistaa, mikä teksasin moottorisahamurhaaja sitä pentua yrittää teurastaa...

Sitä Kajo ei tosin ole vielä hoksannut, että muutkin koirat osaavat haukkua ja murista. Kaverin havannalaisen leikkimurina saa naperon painelemaan suorinta tietä emännän jalkoihin turvaan  ja haukkuvat koirat tuo kiertää niin kaukaa kuin mahdollista, vaikka haukkua ei olisi edes sille itselleen osoitettukaan.

Melkein kaverukset :) (ainut kuva joka ei heilahtanut)

Sisäsiistihän tuo pentu ei vielä millään tasolla ole, mutta osaa kuitenkin tehdä tarpeensa todella taidokkaasti pissa-alustoille. Tähtäys ei tosin aina ole aivan kohdallaan, mutta yritys on kova. Jotain kapinahenkeä tässäkin on silti herännyt. Penska, joka ei ikinä, EI IKINÄ, pissaa liukkaille lattioille kusi suoraan alleen (lattialle), kun pesimme äitini kanssa lattioita. Seisoi vieläpä aivan äitini vieressä. Matot, kun saatiin lattioille tuo paineli ja kusi uudestaan aivan samaan kohtaan, joskin matolle tällä kertaa. Innolla odotan murkkuikää...

Sainpa tuon pennun kuullostamaan pahalta... Onhan meillä ollut paljon hyviäkin hetkiä Kajo oppii uusia asioita aivan uskomatonta vauhtia (toteutus hieman vielä vain mättää). Uusin juttu on noutaminen, jota en varsinaisesti yrittänyt pennulle edes opettaa. Kajo aikalailla itsekseen hoksasi, että kun lelun roudaa emännälle, emäntä heittää sen uudestaan. Tätä, kun alettiin vielä palkkaamaan homma alkoi sujua vielä mallikkaammin.

Onnistunut luoksetulo

Toinen mahtava luoksetulo ja häiriötekijän nenä kuvan sivussa :)

Lisäksi olen niin onnellinen siitä, että Kajo ei ole sitä helposti traumatisoituvaa tyyppiä. Kajohan monesti on jo jäänyt Pontus-havannalaisen jalkoihin leikeissä ja painellut luokseni turvaan. Ei näistä silti mitään pelkoja ole jäänyt vaan jonkin ajan päästä pentu on taas härnäämässä herra havannalaista.

Kajo myös painelee aina ovelle tervehtimään tulijoita, vaikka kesken unien. Aivan sama kuinka väsyttäisi tai olisi mikä vain homma kesken on siellä ovella pakko ainakin käydä moikkaamassa ja painella sitten vaikka takaisin nukkumaan. Lisäksi yksinolot ovat sujuneet aivan loistavasti *koputtaa puuta*. Ei mitään vikinää tai huutoa. Yleensä hetken ovella tuijoteltuaan Kajo painelee jatkamaan omia touhujaan.

On tuon pennun kanssa tullut myös vietettyä paljon laatuaikaa. On käyty laavuilemassa, kävelemässä jäällä ja nukuttu yhdessä päikkäreitä sohvalla. Tänään tosin nukuttiin päikkärit lattialla, kun makoillessani lattialla pennun seurana, se päättikin ottaa ja nukahtaa käteni päälle. Kyllähän siinä sormista ehti hävitä tunto ja selkä tulla kipeäksi, mutta ei sitä pientä suloista karvapalloa vain halua herättää.

Kyllä se vaan kaikesta huolimatta on ihana :)