Uhmaikäisen elämää

Paljon on taas ehtinyt tapahtua tässä välissä. Laiskuuksissani en ole vain jaksanut kirjoittaa. Pentukurssia on nyt mennyt kaksi kertaa. Toisella kerralla porukkakin oli lisäänstynyt ja mukaan tuli porokoira ja jokin spanieli. Pahoittelen etteivät spanielirodut ole kovin hyvin hallinnassa. Jokatapauksessa lisääntyneestä häiriöstä huolimatta Kajo pärjäsi hyvin. Pientä epävarmuutta uusia tulokkaita kohtaan oli havaittavissa, mutta kun tekemistä riitti, ei jäänyt pennullekaan aikaa louskuttaa muille. Havanna-neiti tosin oli vielä hyvässä muistissa ja tunnin loppuun saivat pienet taas hyvät painit aikaiseksi. Itse tunnilla harjoiteltiin vierellä kulkemista ja kerrattiin jätä-käskyä. Molemmat olivat Kajolle jo tuttua kauraa, joten lähinnä tehtiin vain hienosäätöä ja korjailtiin mahdollisia virheitä ja ongelmakohtia.

Nyt on myös meidän nelikuisella lapsella alkanut uhmaikä pukata päälle. Korvat pentu on hukannut lähes täysin, nylkytys on keksitty, epävarmuushaukku lisääntynyt selvästi ja totteleminen riippuu tähtien ja kuun asennosta. Hermoromahduksia on koettu jo useampi ja moneen kertaan on tehnyt mieli tehdä tuosta eläimestä rukkaset. Kasvattakoon nyt kuitenkin vielä vähän massiivisemman turkin, niin saan edes vähän lämpöisemmät rukkaset. Eipä tässä kyllä varmaan auta kuin kestää ja toivoa, että tämäkin vaihe menee pian ohi. Siihen asti pitänee olla taas vähän tarkempi ja skarpimpi riiviön kanssa.

Ollaan myös hyödynnetty kauniita säitä oikein urakalla ja käyty metsässä kävelemässä Sannan ja Pontus-havannan kanssa.

Ahkerasti ollaan myös pyöritty järven rannassa ja Kajokin on päässyt tekemään tuttavuutta veden kanssa. Rohkeasti pentu on käynyt jo kahlailemassa ja tahattomasti jopa molskahtanut uimaankin. Vahingonilo on parasilo, sanotaan, ja hyvät naurut raukka onkin tarjonnut molskahdellessaan järveen arviointikyvyn pettäessä. Ei saisi nauraa, mutta kun toinen on niin höntti.

Reppana vähän molskahti

Eipä Kajo ole noista vaihngoista kovasti järkyttynyt, vaan seuraavalla kerralla ollaan taas kokeilemassa onnea. Usein tosin huonolla menestyksellä. Eiköhän natiainen kunnolla vielä uimaankin uskalla, kunhan emäntä saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta mennä edeltä. Vesi vaan on vielä niin kyyyyllllmääää... Katsotaan asiaa uudestaan heinäkuussa.

Loppuun vielä epämääräinen kasa kuvia yhteiseltä lenkiltä.

Pennulla ei ihan kaikki muumit laaksossa

Aina valmiina

Ensimmäisiä kohtaamisia järven kanssa

Pontus

On se vaan fiksu :)

Nuo pystyt korvatkin pistettiin kuriin ja tällä hetkellä meillä on siis kotona liimakorvainen pentu, joka parhaillaan syö mattoa...