Pienen koiran monta persoonaa

Kun blogia on viimeeksi kirjoitettu noin kolme vuotta sitten, kun koira on ollut vielä pentu, on ehkä ihan hyvä ottaa pieni tilannekatsaus, että minkälainen elikko Kajo nykyisin on. Kajohan tosiaan kasvoi maalla ja myönnän, että siellä pellolla kulkiessa jäi sosiaalistaminen vähän heikoille kantimille. Pentuna Kajo oli arka ja hyvin herkkä, mutta kuitenkin fiksu, utelias ja hyvin itsepäinen. Kajo on minulle ensimmäinen oma koira, joten se on saanut kärsiä kaikki virheet ja harhapolut, kun olen opetellut pienen koiran kasvatusta ja koulutusta.

Mutta tikulla silmään, joka menneitä muistelee eli palataanpa nyt nykyaikaan. Yhä edelleen Kajo on varsin herkkä sielu, joka ottaa hyvin helposti nokkiinsa. Myöskään itsepäisyys ei ole hävinnyt mihinkään, mikä ei sitten tietysti aina oikein käy yksiin tuon herkkyyden kanssa. Kajo on helposti motivoitavissa, se innostuu lähes kaikesta yhdessä tekemisestä ja työskentelee aina täysillä. Tämä tekee Kajosta aivan upean harrastuskaverin. Treenipaikalle kun saavutaan minulla on käsissäni koira, joka on täyttä tulta ja tappuraa ja valmiina mihin vain. Treeneissäkin Kajon herkkyys näkyy, mutta hieman eri tavalla kuin muualla. Kajo lukee minun eleitäni ja mielialaani kuin avointa kirjaa ja parhaimmillaan toimii siis kuin ajatus. Huono puoli tosin, että myös oma jännitykseni tai hermostumiseni heijastuu välittömästi koiraan. Ensimmäiset rally-toko -kisat menivät vähän miten sattuu juuri tästä syystä. Minua jännitti todella paljon, joten Kajo pisti hanskat tiskiin ja pelin poikki ja päätti, että ei tuon akan kanssa kyllä nyt mitään tehdä... Oli muuten hyvät kisat -.-

Kajo on myös pieni kävelevä virtapiikki, josta ei tehot ihan heti lopu. En ole tähän päivään mennessäkään keksinyt, millä tuon koiran saisi väsymään. Kun treenataan niin sitten treenataan täysillä. Kajo ikävä kyllä tahtoo helposti ottaa treenit turhankin tosissaan ja menee helposti ylikierroksille, mikä näkyy epämääräisenä sähläämisenä ja touhottamisena. Olen aina koulutuksessa kannustanut Kajoa keksimään itse ratkaisuja, mikä sinänsä tuolle varsin luovalle nappulalle sopii. Rally-toko radalla olisi kuitenkin ihan kiva, jos liikkeisiin ei aina lisäiltäisi omia ideoita...

Kotona makaakin sitten taas aivan eri koira kuin se treeneissä touhottava karvasalama. Kajo nimittäin on hyvin letkeä sohvanvaltaaja, joka ei herää kuin juustopaketin rapinaan. Ei ole enää tietoakaan treenien energisyydestä vaan sisällä röhnötään jalat kattoa kohti keskeytyksettä ellei rappukäytävässä kolise tai ruokaa ole tarjolla. Kajon voi halutessaan kääntää vaikka solmuun eikä se korvaansa lotkauta. Kuitenkin kotona Kajon herkkyys saa aivan uuden mittapuun eikä se kestä pienintäkään virheliikettä erityisesti minulta. Ei tarvitse kuin puhelimessa hieman korottaa ääntään tai huikata miehelle jotakin viereiseen huoneeseen ja Kajo paineistuu heti. Tähän ei aina ole ihan helppo puuttua, koska en aina itsekään ehdi hoksaamaan, että mikä milläkin kertaa oli syynä stressaantumiseen. Yleisesti ottaen Kajo on onneksi kotona hyvin letkeä kaveri, joka ei turhia hötkyile, vaikka aktivointi parilta päivältä jäisikin.

Kajo ei ole juuri nyt tavattavissa...

Tiivistetysti Kajo on mamman unilelu, tättähäärä sählä, toivoton luupää, herkkäsieluinen reppana ja auttamaton urpo, joka yleensä toimii ennen kuin ajattelee. Eli hillittömän rakas otus kaikkine omituisuuksineen <3

Loppukevennyksenä penkkipunnerrusta kymmenellä kilolla: