Enemmän tai vähemmän tavallinen sunnuntai

Tänään oli kyllä upea sää ja Kajon kanssa otettiinkin siitä ilo irti. Aamulenkkikin vähän venähti, kun innostuttiin tutkimaan uusia metsäteitä. 15-vuotta olen täällä asunut ja silti tutkittavaa riittää. Kajoa ei onneksi lenkin venyminen haitannut. En ole vieläkään onnistunut löytämään tuon ikiliikkujan rajoja vaan oma kunto pettää kyllä reippaasti ennen kuin pentu näyttää mitään väsymyksen merkkejä. Voipi olla, että olen ehkä hiiieeeman rapakuntoinen...

Jokatapauksessa löydettiin aivan ihana pieni pelto, joka vaikutti olleen kesannolla jo useamman vuoden. Tuonne pellolle kyllä vielä palataan reenailemaan ja leikkimään. Lisäksi löydettiin vielä yksi mielenkiintoisen näköinen metsätie, jota ei vielä tänään ehditty käydä tutkimassa. Pitää vielä joku päivä palata tuonne. Harmittaa etten hoksannut ottaa kameraa mukaan.

Päivälenkki ei mennytkään sitten ihan niin hienosti. Pihasta, kun lähdettiin pari pikkupoikaa pyöräili vastaan ja ohitus sujui hyvin. Lenkin ainut onnistuminen. Hiekkatielle, kun päästiin laskin Kajon irti. Samaa lenkkiä mentiin kuin aamullakin, mutta pitkälle ei päästy, kun vähän ennen erästä taloa tiellä seisoikin isohko koira vastassa eikä ihmisiä näkyvissä. Tämähän ei tietenkään riittänyt vaan edestä myös paineli kaksi muuta koriaa haukkuen kohti. Ei siinä hirveästi jäänyt vallinnanvaraa vaan oli pakko rikkoa sitä kultaista "älä ota koriaa syliin" -sääntöä ja kaappasin Kajon äkkiä kainaloon. Ei siinä hihnaakaan olisi ehtinyt kiinnittää, kiitos Hurtan pannan monimutkaisen kiinnityssysteemin. Siinä sitten painelin tämän ilmeisesti ajokoiran, bordercollien ja jonnkin terrierimäisen koiran muodostaman koiralauman läpi samalla kun Kajo pyöri sylissä yrittäen päästä pois. Onnekseni kolmikko ei selvästi olut aggressiivinen vaan ainoastaan äärimmäisen kiinnostunut minusta ja pennusta. Pian koirien omistajat kutsuivatkin koirat jo takaisin pihaan. Toisaalta, jos en olisi napannut Kajoa syliin olisi todennäköisesti pentu hävinnyt paikalta alta aikayksikön, koiralauma perässään. Jälkikäteen kuulin, että kyseinen lauma on useinkin vapaana ja harhailee välillä varsin kaukanakin omasta pihastaan. Pitää ilmeisesti olla tuolla alueella jatkossa vähän skarpimpi. Ja lenkinhän vielä kruunasi se, että pikkupojat, jotka olivat nähtiin alkulenkistä, tulivat taas vastaan. Tosin tälläkertaa perästä kuului läheisen kyläkoulun varashälyttimen ulina ja puheista päätellen oli pojilla jotain tekemistä asian kanssa. Pitää ilmeisesti seurata vähän paikallislehtiä, että olivatko pojat tuhoa tehneet.

Lisäksi tämä joka kevään suurin riemu: karhujen herääminen. Pitää taas tosissaan alkaa tarkkailla ympäristöään eikä pimeällä paljon uskalla omasta pihasta poistua. Tyhmä olohan siinä tulee, kun yksinään kailottaa milloin mitäkin keskellä korpea, mutta jos sillä karhut pysytvät kaukana niin minkäs teet. Ei sille silti vain voi mitään, että aina vähän silti jännittää kulkea metässä ja koiran vähänkin poikkeava käyös saa omat hälytykellot soimaan välittömästi.

Huomenaamulla lähdetäänkin taas eläinlääkärille laittamaan penskalle ensimmäinen rokotus :)