Landepaukut kaupungissa ja vähän muuta

Koska en ole taas jaksanut pitkään aikaan kirjoittaa, tuleekin tästä nyt tällainen kaiken kattava äärimmäisen sekava postaus. Ensinnäkin oltiin Kajon kanssa viettämässä kaupunkiviikonloppua poikaystäväni luona. Odotin pennulta vähän suurempaa reaktiota uuteen ympäristöön, mutta kyllä se taisi olla kuitenkin emäntä, jolta pää petti ensimmäisenä. Ennen koiran tuloahan olen viihtynyt kotona neljän seinän sisällä 24/7 ilman ongelmia. Nyt viikonloppuna kuitenkin huonojen ulkoilumahdollisuuksien vuoksi omassa päässä flippasi jo samantien ja ulos oli pakko päästä, vaikka sitten sinne sateeseen. Alkanut ilmeisesti itsekin tottua niihin jokapäiväisiin kävelyreissuihin.

Kajo tosin käyttäytyi kyllä varsin mallikkaasti. Oikeastaan mitään ei tarvinut sen suuremmin ihmetellä. Pyörät, vastaantulijat ja koirakot väistettiin kiltisti ääntäkään päästämättä. Hihnakäytöksen kanssakin päästiin eteenpäin ihan reilusti. Vaikka asuinkin koko lukioaikani kaupungissa en varmaan kuitenkaan olisi kestänyt tuota viikonloppua pidempää. Hihnalenkit on tylsiä ja pissatusreissut liian vaivalloisia (Ei voinut vaan painella pihalle puolpukeissa ja heittää pentua nurmikolle) :/ Olen ilmeisesti päässyt liian helpolla täällä keskellä peltoa...

Olen myös ennen koiran tuloa rakastanut kevättä ja vihannut talvea. Jotenkin jännästi nyt on mieli muuttunut. Tymien sateiden takia ei pole enää jäälle asiaa ja jäi vielä pari vanhaa latuakin tutkimatta tuolta metiköstä. Lisäksi tuo kurainen pentu ei ole mikään kaunis ilmestys.

Tältä jäät näytti vielä reilu viikko sitten. Eipä näytä enää :(

Tänään oli poikkeuksellisen kaunis päivä

Ja pellot muuttuu järviksi...

Kertailtiin myös aivan urakalla viikonloppuna vanhoja temppuja ja ai että olen ylpeä tuosta pennusta. Sivulletulo, seuraaminen ja vaihdot istumisen, maahanmenon ja seisomisen välillä alkavat sujua. Lisäksi luoksetulo alkaa toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Yritän vain välttää houkutusta jokakerta kutsua pentua, kun se painelee eri suuntaan ja nauttia, kun toinen vauhdilla painelee luokse. Olen myös huomannut miten hyvin Kajo lukee kehonkieltäni. Ei tarvitse kuin seisoa väärässä asennossa tai käden olla väärässä paikassa, kun pentu on jo aivan hukassa eikä ymmärrä mitä siltä haluan (tarjoaa tosin ahkerasti eri vaihtoehtoja, jos vaikka joku osuisi oikeaan). Kajo reagoi jopa pieneen ranneliikkeeseen, mikä on oikeastaan ihan näppärä taito, koska sen avulla on ollut näppärä esimerkiksi korjata pennun asentoa sivulla. Nyt, kun vain oppisi hallitsemaan oman kroppansa niin homma voisi sujua vieläkin paremmin.

Ilmottauduttiin tässä myös pentukurssille, joka alkaa tuossa toukokuun alkupuolella. Pitää vain toivoa, että kurssilla olisi edes suurinpiirtein saman kokoluokan edustajia ettei Kajo aivan jää jalkoihin. Kajo kun ei vieläkään siedä lainkaan haukkuvia tai muuten yli-innokkaita koiria. Tällaisten nelijalkaisten lähettyvillä meidän natiainen vain vaivihkaa liukenee paikalta.

Ja näin loppuun on vielä hyvä mainita, että Kajon oksentelukin loppui lääkkeiden avulla :D Vielä tosin jatketaan ainakin tämä viikko loppuun lääkkeillä, mutta hyvältä näyttää kuitenkin.